Valikko

Sentera petrasi reippaasti

Tietojärjestelmätoimittaja Senteran tulos oli reippaassa ylämäessä vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Myös liikevaihto nousi. Kannattavuutta kohensi EDI-liiketoiminnan (iCare) myynti kesäkuun alussa TeliaSonera Finlandille.
Voitto ennen satunnaisia eriä oli 1,8 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa, kun viime vuonna samaan aikaan oltiin 0,5 miljoonassa eurossa. Osakekohtainen tulos nousi 0,10 euroon 0,03 eurosta. Liikevoitto kasvoi 1,7 miljoonaan euroon 0,5 miljoonasta eurosta.

Liikevaihtoa kertyi 13,1 miljoonaa euroa verrattuna 11,6 miljoonaan euroon.

Liikevoittoon sisältyy kertaluonteisia tulo- ja kulueriä, joiden yhteisvaikutus liikevoittoon vuoden toisella neljänneksellä oli 0,7 miljoonaa euroa.

Sentera myi EDI-liiketoiminnan (iCare) kesäkuun alussa TeliaSonera Finlandille ja myyntivoitto kaupasta oli 0,9 miljoonaa euroa. Liikevoitto sisältää vastaavasti muun muassa liiketoiminnan uudelleen organisointiin ja EDI-liiketoiminnan myymiseen liittyviä kertaluonteisia kuluja yhteensä 0,2 miljoonaa euroa.

Sentera arvioi, että toimialakohtaisten ratkaisujen kysyntä jatkuu vahvana. Uusien järjestelmäkauppojen ja parantuneen kilpailukyvyn johdosta yhtiö uskoo kannattavaan kasvuun myös loppuvuonna 2005.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    9. 9

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    10. 10

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    11. Näytä lisää