Valikko

Hintakilpailu painoi Belttonia

Toimistotarvikkeita myyvän ja markkinoivan Belttonin toisen neljänneksen tulos rojahti kolmannekseen viime vuoden vastaavasta. Tulos ennen veroja jäi 0,3 euroon, kun se vuosi sitten oli 0,9 miljoonaa.
Liikevaihto pysyi huhti-kesäkuussa lähes viime vuoden tasollaan 15,4 miljoonassa eurossa, kun se vuotta aikaisemmin oli 15,8 miljoonaa.

Liikevoitto lähes puolittui 0,9 miljoonaan euroon viime vuoden 1,7 miljoonasta eurosta. Liikevoittoprosentti pieneni 2,9:een 5,4:stä. Osakekohtainen tulos kuihtui 0,40 eurosta 0,06 euroon.

Belttonin mukaan hyytymisen taustalla oli alalla kireänä pysynyt hintakilpailu, mutta paperityöntekijöiden lakko vaikutti myös. Viime vuoden vertailuluvuissa vaikuttaa lisäksi kertaluonteinen konsernirakenteen yksinkertaistamisesta syntynyt noin miljoonan euron laskennallinen verosaaminen.

Yhtiön johdon mukaan vaikeuksiin vastataan toimintaa tehostamalla ja lisäämällä henkilökuntaa.

- Loppuvuoden tavoitteenamme on laskea kustannuksia ja parantaa kannattavuutta. Haemme aktiivisesti uusia myyntineuvottelijoita ja olemme perustaneet uuden henkilöstöpäällikön toimen. Suunnitelmissa on käynnistää lisää projekteja rekrytoinnin tehostamiseksi, konsernijohtaja Heikki Vienola kuvailee.

Belttonin mukaan koko kuluvan vuoden liikevaihto pysyy viime vuoden tasolla ja liiketulos jää alle viimevuoden tason. Konsernin hyvä rahoitustilanne mahdollistaa kuitenkin yhtiön kasvustrategian toteuttamisen myös yritysostoin.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää