Valikko

Alihankkijoiden liikevaihdot ja tilauskannat kasvussa

Kotimaiset alihankkijat ovat kovimman Kiina-vyörytyksen jälkeen saamassa taas kovaa maata jalkojensa alle. Muutaman vuoden alamäen jälkeen alihankkijoiden liikevaihdot ovat Teknologiateollisuuden kartoitusten mukaan kääntyneet kasvuun. Henkilöstömäärä on pysynyt likipitäen viime vuoden tasolla.
- Kuluva vuosi on ollut alihankintateollisuudelle hieman aiempaa valoisampi. Myös tuoreimmat tiedot tilauksista ja tilauskannoista ennakoivat kasvun jatkuvan, Teknologiateollisuuden ryhmäpäällikkö ja ekonomisti Jukka Palokangas kertoo.

Hänen mukaansa alihankintateollisuuden tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa euromääräisesti lähes 10 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan.

Kansainvälistymisen ja kasvun kärkinä ovat Palokankaan mielestä päähankkijayritykset, jotka keskittyessään omiin ydinalueisiinsa siirtävät muita vastuita ja tehtäviä toimittajaverkostolleen. Samalla ne haluavat ostaa yhä laajempia kokonaisuuksia. - Tällaisia järjestelmätoimittajia tarvitsemme lisää, jotta päähankkijoilta siirtyvä työ pysyy Suomessa, Palokangas toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    7. 7

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää