Alma Median Telanne: Yritysostot ja kansainvälistyminen kartoitusvaiheessa

Toimitusjohtaja Kai Telanteen mukaan Alma Median jatkopanostukset yritysosto- ja kansainvälistymispuolella ovat edelleen kartoittamisvaiheessa. Kansainvälistymishankkeissa Baltia ja Venäjä ovat edelleen vahvimmin esillä. Talentumin osalta yhtiön johto totesi, että ?kaikki on mahdollista?.
Yritysostojen suhteen pääomat eivät Telanteen mukaan ole kasvun suhteen ongelma, mutta sopivien kohteiden löytyminen onkin toinen kysymys.

– Kansainvälistymisessä keskitymme alueille, jotka osaamme hyvin. Esimerkiksi verkkoliiketoiminta on erittäin hyvä polku eteenpäin. Samalla katsotaan muitakin vaihtoehtoja lehtipuolelta, Telanne linjasi Alma Median tiedotustilaisuudessa tänään.

Yhtiön kansainvälistymissuunta on ensisijaisesti Baltiassa ja Venäjällä, ja Venäjän osalta kiinnostavia kohteita ovat lähinnä Pietari ja Moskova.

– Tällä hetkellä katsomme aika aktiivisesti itään, Telanne sanoi. Hänen mukaansa itään voitaisiin laajentua sanomalehti- ja markkinapaikkojen puolella. Kiinnostavia maita ovat Baltian maiden ja Venäjän lisäksi esimerkiksi Ukraina, Puola, Tshekki ja Unkari.

Mediayhtiö Talentumin osalta Alma Median johto puolestaan toisti aiemman linjauksensa eli omistusosuutta yhtiössä tullaan joko kasvattamaan tai vähentämään.

Handelsbankenin analyytikon Maria Wikströmin mukaan yhtiön johdon puheista huomaa, että Almassa asiaa on selvitetty.

– Tällä kertaa kerrottiin ehkä konkreettisemmin, että ainoa mikä Alma Mediaa kiinnostaa on Talentum Media. Tästä huomaa, että he (Alma Median johto) ovat kyllä katsoneet asiaa. Talentum Media on tietysti Talentuminkin ydinliiketoiminta-alue, Wikström totesi uutistoimisto Startelille.

Alma Median perjantaina julkistetussa toisen neljänneksen tuloksessa yhtiön Business Information Groupin tulos oli markkinoille pettymys. Tulosnotkahdus johtui muun muassa mainosmyynnin heikentymisestä Kauppalehden puolella. Kauppalehti-ryhmän johtaja Juha Blomster kuitenkin totesi, että notkahdus on ollut tilapäinen, sillä mainosmyynti on jo lähtenyt kasvuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää