Valikko

Nordean pääekonomisti Juha Ahtola kuollut

Nordean pääekonomisti Juha Ahtola menehtyi tänä aamuna melanoomaan. Hän oli kuollessaan 53-vuotias.

Ahtola johti Nordean taloudellista tutkimusta ja toimi pankkikonsernin pääekonomistina Suomessa. Hän tuli pankin palvelukseen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta vuonna 1993.

Ahtola sairasti melanoomaa noin puolentoista vuoden ajan. Sairautensa aikanakin hän osallistui näkyvästi taloudelliseen keskusteluun Suomessa.

Juha Ahtola syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1952. Hän valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1977, pääaineenaan tilastotiede. Ahtola jatkoi opintojaan Yhdysvalloissa Wisconsinin yliopistossa, josta valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 1983.

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professuuria Ahtola hoiti vuosina 1983-1986.

Ahtola työskenteli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijana ja Etlatieto Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1983-1993.

Ahtola pelastui täpärästi syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskuista vuonna 2001. Hän osallistui New Yorkissa taloustieteilijöiden kokoukseen ja asui World Trade Centerin tornien välisessä Marriott-hotellissa.

Melanooma on yleinen aikuisten syöpäsairaus. Parhaiten melanoomaa voidaan hoitaa, jos se havaitaan varhain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    4. 4

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    5. 5

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    10. 10

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää