Valikko

Auto- ja asunto-ongelmat työllistävät kuluttajaneuvontaa



Kunnallisen kuluttajaneuvonnan ja talous- ja velkaneuvonnan palveluiden kysyntä kasvaa edelleen, kertoo Kuluttajavirasto. Samalla neuvonnan resurssit ovat säilyneet ennallaan tai jopa vähentyneet.

Kuluttajaneuvontaan otettiin viime vuonna yhteyttä kaikkiaan noin 140 000 kertaa eli 22 prosenttia useammin kuin vuonna 2003. Yleisimpiä olivat autoihin ja asuntoihin liittyvät kuluttajaongelmat.

Talous- ja velkaneuvonnassa oli viime vuonna yli 38 000 asiakaskäyntiä. Käyntien aikana selviteltiin ylivelkaantuneen asiakkaan velkoja tai annettiin talousneuvontaa. Talous- ja velkaneuvojien tehtäviin kuuluu vakavia velkaongelmia korjaavien neuvontapalveluiden lisäksi yksilöllinen ennaltaehkäisevä talousneuvonta.

Viime vuonna päättyi myös kaksi ja puoli vuotta kestänyt velkasovinto-ohjelma. Ohjelman aikana avustettiin yhteensä12 300 lama-aikana ylivelkaantunutta asiakasta.

Kuluttajavirastolla on kaikkiaan 61 neuvontayksikköä. Parhaimmillaan asiakas sai neuvonta-ajan parissa viikossa, mutta suurissa asutuskeskuksissa jonotus saattoi kestää lähes 11 kuukautta, Kuluttajavirasto kertoo viime vuoden tilanteesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää