Valikko

Mika Nevalainen ylenee Incogniton toimitusjohtajaksi

Mainostoimisto Incogniton toimitusjohtajaksi on tänään nimitetty Mika Nevalainen, 35. Nevalainen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Nevalainen on tullut yhtiön palvelukseen syksyllä 2004 asiakkuusjohtajaksi ja toiminut sitä ennen Kyron viestintäjohtajana sekä Viestintätoimisto Pilgrimin toimitusjohtajana.

Incogniton perustamisesta vuodesta 1990 lähtien toimitusjohtajana ollut ekonomi Pirjo von Hertzen jatkaa yhtiön osakkaana hallituksessa ja ensi vuoden alusta liikkeenjohdon brandikonsulttina.

- Viidentoista vuoden työrupeaman jälkeen on hyvä aika vaihtaa vetäjää ja hyödyntää vuosikymmenien markkinointi- ja viestintäkokemusta enemmän asiakastyössä. Syksyn sapattivapaan aion käyttää sekä uusimman tiedon hankkimiseen että työn alla olevaan kirjaprojektiin,von Hertzen kertoo suunnitelmistaan.

Mika Nevalainen luonnehtii Incognitoa yhtiöksi, joka kasvaa ja vahvistuu yhtenä johtavista B2B- ja design-toimistoista.

Incogniton palveluksessa on nyt 32 henkilöä. Yhtiön myyntikate toukokuun lopussa päättyneellä tilikaudella oli 2,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen kauteen oli 3,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Näin säästät tuhansia perintöverossa – 4 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää