Akatemia ja Tekes käynnistävät täkyohjelman

Suomen Akatemia ja Tekes valmistelevat uutta rahoitusohjelmaa, jolla houkutellaan ulkomaisia huippututkijoita Suomeen. Tavoitteena on palkata eri alojen alan kansainvälistä kärkeä määräajaksi ja saada heistä kiinteä osa suomalaista tutkimusyhteisöä.

Ulkomaisten "vierailevien tähtien" lisäksi Akatemian ja Tekesin tähtäimessä ovat jo pidempään ulkomailla työskennelleet suomalaistutkijat.

Akatemia painottaa perustutkimusta, tiedettä ja tutkijankoulutusta ja Tekes teknologian kehittämistä ja yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Myös Tekes edellyttää rahoitettavilta tutkijoilta osallistumista tutkijankoulutukseen väitöskirjatöiden ohjaajina.

- Lisäksi edellytämme, että tutkimusaihe on Suomen ja sen kansantalouden kehittymisen kannalta relevantti, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoo.

Ohjelman haku avautuu joulukuussa 2005. Tutkijoiden tieteellisen pätevyyden arvioi kansainvälinen asiantuntijapaneeli.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    10. 10

      Vähittäiskaupan myynti kasvoi tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää