Ericssonin omistajat kotiuttavat voittojaan

Kesän hulppeat kurssinousut ovat innostaneet monia haalimaan itselleen maksimihyödyn. Osakkeitaan teleyhtiössä ovat viime aikoina myyneet muiden muassa isojen pankkien sijoitusrahastot.
Nordean ja SEB:n rahastot, Tredje AP sekä monet muut ovat muutaman viimeksi kuluneen kuukauden kuluessa luopuneet yhteensä 1,7 miljardin kruunun arvoisesta Ericsson -siivusta, Dagens Industri kirjoittaa.

Viime huhtikuusta alkaen Ericssonin osakkeen kurssi on kiivennyt nousevien voittoennusteiden vetämänä noin 35 prosenttia. Sijoittajien iloksi osakkeen hinta on viime aikoina vaihdellut 26-27 kruunun välimaastossa.

Sis-omistajapalvelun mukaan esimerkiksi Nordean rahasto on myynyt 31 miljoonaa osaketta noin 800 miljoonalla kruunulla. Jos myydyt osakkeet olisi ostettu viime keväänä, olisi kurssivoitto 200 miljoonaa kruunua, mitä ei voi pitää pahana tienestinä yhdelle kvartaalille.

Tredje AP-rahasto on keventänyt Ericsson -omistustaan 13,6 miljoonalla osakkeella, joiden hinnaksi Sis laskee 360 miljoonaa kruunua. SEB:n rahastot ovat saaneet teleyhtiön osakkeistaan 300 miljoonaa kruunua.

Ei myyjiä ilman ostajia

Tukijoitakin Ericssonilla on; yksi uskollisimmista lienee sijoitusyhtiö Industrivärden, joka on ostanut viisi miljoonaa osaketta 130 miljonalla kruunulla.

Myös amerikkalainen Capital Group on tanakoittanut omistustaan.

Ostajien mielestä Ericssonin näkymät luonnollisesti jatkuvat valoisissa merkeissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    3. 3

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Korkokatto isommillekin vipeille? Pikaluottoja halutaan suitsia tiukemmin

    8. 8

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää