Sanoma avaa musiikin nettikaupan

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat perustaneet online-musiikkikaupan, joka avataan tänään kyseisten lehtien ja niiden liitteiden internet-sivustojen yhteyteen.

Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan tavoitteena on olla alansa laajin ja helppokäyttöisin musiikkikauppa.

- Uskomme, että voimme olla vahvasti mukana kasvattamassa musiikin myyntiä verkossa. Palvelu vahvistaa Sanoman monikanavaista toimintamallia ja verkkopalvelujen asemaa tärkeässä nuorten aikuisten kohderyhmässä, sanoo Pentikäinen.

Suomen äänilevymyynnin markkinatolivat viime vuonna noin 105 miljoonaa euroa. Musiikin online-myynnin ennustetaan kasvavan lähivuosina nopeasti.

- Levy- ja musiikkiteollisuus on ollut jo vuosia Ilta-Sanomien suurimpia media-asiakkaista. Olemme lisäksi jo tällä hetkellä yksi suurimmista verkkokauppapaikoista Keltaisen Pörssin ja Huuto.netin brändien ansiosta, Ilta-Sanomien toimitusjohtaja Pekka Harju toteaa.

Musiikkikauppaa kuvataan myös luonnolliseksi jatkeeksi viime keväänä tehdylle Radio Helsinki- ostokselle. Palvelu toteutetaan yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Teknisen toteutuksen tekee ruotsalainen InProdicon.

Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Taloussanomat kuuluvat SanomaWSOY-konsernin Sanoma-liiketoimintaryhmään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää