Valikko

Nettipokerin kupla uhkaa sijoittajia

Monet merkit osoittavat hiipumisen suuntaa pörssit ja sijoittajat viime aikoina hullaannuttaneelle nettipokerihuumalle. Peliyhtiöiden markkinakasvu on tyssännyt, kilpailu kiristynyt, voittomarginaalit kaventuneet ja alalle povataan keskittymistä.
- Nettipokeriyhtiöiden korkeasuhdanne muistuttaa itse asiassa yhä enemmän it-kuplaa ja sen puhkeamista. Listaukset ovat tehneet muutaman yhtiön omistajat onnellisiksi, mutta nyt alalla on päästy kopiointivaiheeseen, jossa kaikki eivät mitenkään voi onnistua. Hype ei jatku ikuisesti, SEB:n pelianalyytikko Martin Guri sanoo Dagens Industrissa.

Ala koki ankaran kolauksen 6. syyskuuta, kun maailman suurin nettipokeriyhtiö Partygaming antoi tulosvaroituksen. Ilmoitus lähetti varsinaisen tsunamin pörssilistattujen ja listausta suunnittelevien nettipokeriyhtiöiden keskuuteen.

Varoituksen jälkeen Partygamingin kurssista haihtui päivässä 33 prosenttia ja markkina-arvosta melkein kolme miljardia dollaria. Tukholman pörssissä Unibetin osakkeen hinnasta on kymmenessä päivässä sulanut 18 prosenttia, DI huomauttaa.

Partygamingin tulosvaroitus johtui toisen neljänneksen negatiivisesta kasvusta ensi neljännekseen verrattuna. Myös yhtiön markkinointikulut ovat kohonneet samalla kun tulot asiakasta kohti ovat kääntyneet alamäkeen.

Kaiken kukkuraksi Partygamingin toimitusjohtaja Richard Segal odottaa heikon kehityksen jatkuvan näkyvissä olevan ajanjakson verran.

Yhtäläisyyksiä it-kuplan kanssa nettipokerin maailmasta löytyy myös siinä, että molemmissa pieni joukko sisäpiiriläisiä teki nopeasti paljon rahaa vilkkaalla päivävaihdolla ja reippailla kasvuodotuksilla tilanteessa, jossa nettipokeriyhtiöt suorastaan jonottivat pörssien ovien ulkopuolella listautumista varten.

It-kuplan tavoin vieläkin on erittäin vaikeaa löytää analyytikkoa, jolla olisi varoituksen sana sanottavanaan nettipokeriyhtiöistä. Partygamingin varoituksen jälkeen jotkut analyytikot ovat pudottaneet ennusteitaan, mutta pitäneet ostosuositukset voimassa, Dagens Industri muistuttaa.

Ruotsalainen Ongame tähyää yhä Lontooseen

Pokerihimon keskus sijaitsee Lontoon pörssissä, jonka listoilla on 15 internet-pelaamiseen orientoitunutta yhtiötä ja jonne jonottaa vielä kymmenkunta uutta nettipokeriyhtiötä. Joukossa on yksi ruotsalainen, Ongame -niminen pokeriyhtiö.

Ongamen toimitusjohtaja Patrik Selin kieltää DI:n näkemyksen pokerihuumasta ja sitä seuraavasta päänsärystä. Ongamea pidettiin yhteen aikaan Ruotsin kannattavimpana yrityksenä.

- Kyseessä ei ole mikään dotcom -kuplan kaltainen tilanne. Sijoittajien odotukset ovat ehkä olleet liian kovat. Tästä huolimatta ala jatkaa kasvuaan, vaikka ehkäpä hieman tavallisempaan tahtiin, ensi vuonna Lontoon pörssiin listautumista kaavaileva Selin selostaa.

Joka tapauksessa eräät analyytikot ovat alkaneet nähdä tilanteen selkeästi ja povaavat nettipokeriyhtiöille rankkaa keskittymistä.

- Ne pärjäävät, joilla on suurin sotakassa, Commerzbankin pelianalyytikko Michael Schatzschneider sanoo.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    4. 4

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    5. 5

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää