Teknologia kannattelee Suomea kilpailukyvyn ykkösmaana

Suomi on pystynyt pitämään kilpailukyvyn ykköstilansa sveitsiläisen World Economic Forumin vertailussa. Davosin jokavuotisen talouskokouksen järjestäjä rankkasi Suomen jälkeen talouden kilpailukyvyn huipuiksi Yhdysvallat ja Ruotsin.
Raportin julkistustilaisuudessa Genevessä monien maiden suurlähettiläät arvostelivat kipakasti oman maansa heikkoa sijoitusta ja raportin tekotapaa.

Kreikan lähettilään mielestä eteläinen EU-maa ei ole millään voinut tippua kansainvälisessä vertailussa yhdeksää sijaa 46:nneksi 117 tutkitun maan joukossa. Tuolla sijoituksellaan Kreikka yltää kuitenkin juuri Italiaa ja Botswanaa edelle. Sen jälkeen tulevat työpaikkoja maailmanlaajuisesti haalineet Kiina sekä 50:ntenä Intia.

Suomalaisten huoli on ollut toinen: analyytikkojen mielestä Suomi ei voi olla niin hyvä kuin WEF on yrittänyt todistaa jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Kilpailukykyluokitus on saatu aikaan yhdistelemällä talouden tilastotiedot ja yritysjohtajien haastattelut. Suomesta mielipidetiedusteluun osallistui 36 yritysjohtajaa.

- Suomen jatkuva kova sijoitus johtuu teknologian maailmanmestaruustasosta. Talouden suuret linjat ovat Suomessa kunnossa ja julkiset laitokset, etenkin koulut, toimivat moitteetta, selittää tutkimusta johtanut Augusto Lopez-Claros.

Eurooppalaismaista Britannia on listalla 13:s, Saksa 15:s ja Ranska 30:s. Ne kaikki ovat pudonneet muutaman sijan. Uusista EU-maista Viro on hyvällä 20. tilalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää