Valikko

Suomen Lehtiyhtymä ostaa Hämeen Lehtipainon

Suomen Lehtiyhtymä ostaa Häämenlinnassa toimivan Hämeen Lehtipainon. Myyjä on Aina Groupiin kuuluva Hämeen Sanomat, joka myy Suomen Lehtiyhtymä Oy:lle 80 prosenttia kokonaan omistamastaan Hämeen Lehtipaino Oy:stä. Kauppahintaa ei kerrota.

Yhtiön ovat samalla tehneet pitkäaikaiset sopimukset Hämeen Sanomien ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten painamisesta, jotka ovat osa Aina Groupia. Hämeen Lehtipaino jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissaan Hämeen Sanomat Oy:n vuokralaisena. Hämeen Lehtipaino Oy:n palveluksessa on 30 työntekijää.

Viime viikolla tuusulalainen lehtikonserni ilmoitti ostavansa Kuopion Kaupunkilehden.

Aina Group-yritysryppääseen kuuluu Hämeen Puhelimen ja Hämeen Sanomien lisäksi Radio Janne, Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ja yrityspalveluja myyvä Telekolmio. TeliaSoneran entinen johtaja Harri Koponen on tulossa konsernin uuden tieto- ja viestintäteknologiayhtiön AinaComin osakkaaksi ja neuvonantajaksi.

Suomen Lehtiyhtymä tunnettiin aiemmin Keski-Uusimaa-nimellä. Yhtiö osti viime vuodenvaihteessa valtaosan Jantonin liiketoiminnoista ja on viime viikkoina kisannut pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehtimarkkinoilla SanomaWSOY:n kanssa.

Taloussanomat on osa SanomaWSOY-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää