Sirkus Finlandia tekee tänä vuonna ennätystulosta

Helsinkiin lokakuuksi asettuneen Sirkus Finlandian esityskausi on sujunut selvästi ennakoitua paremmin. Sirkuksen johtajan Carl-Gustaf Järnströmin mukaan liikevaihtoa on tahkottu tähän mennessä noin 15 prosenttia viime vuotta enemmän. Jos sama vauhti jatkuu vielä Helsingissä, voi kasvuprosentti nousta jopa kahteenkymmeneen.

Viime vuonna sirkuksen liikevaihto oli noin 2,5 miljoonaa euroa.

- Kausi on ollut jo nyt menestys. Pelkästään syyskuussa myimme 33 000 lippua. Ja pItää muistaa, että rikoimme jo viime vuonna sen astiset ennätykset, myhäilee Järnström.

Finlandian karavaani on kiertänyt Suomea Hangosta Ivaloon ja mittarissa lähes 10 000 ajokilometriä. Kauden aikana teltta nousee 129 paikkakunnalla ja viimeisen illan jälkeen takana on noin 250 näytöstä. Helsingin ensi-ilta on tänään.

Pääkaupungin osuus koko kauden saldosta on Järnströmin mukaan noin seitsemäsosa. Vaikka matkakulut jäävät neljän viikon pysähdyksellä pois, on markkinointiin satsattava sitäkin enemmän.

- Helsingissä tupa on täysi viikonloppuisin. Viikolla löytyy tyhjiäkin istuimia, ennustaa Järnström.

Kuluva näytäntökausi on sirkuksen 30:s. Juhlat ovat kuitenkin vasta ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    5. 5

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    8. 8

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    9. 9

      Fennovoima kiistää tiedon rakentamisluvan viivästymisestä

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää