Wilma vei sähköt miljoonilta Floridassa

Hirmumyrsky Wilma heikkeni maanantaina kakkosluokan myrskyksi edetessään pitkin Floridan etelärannikkoa. Myrskyn tuomat rankkasateet piiskasivat niemimaata, ja sen tuulet pauhasivat alle 50 metrin sekuntivauhtia.

Noin 3 miljoonaa floridalaista jäi ilman sähköä Wilman saavuttua. Myrskyn keskusta ympäröivä pilvirintama tuulineen iski maihin lähellä Marco-saarta Floridan lounaisrannikolla aamun varhaistunteina.

Kuvernööri Jeb Bush vetosi Floridan asukkaisiin, jotta nämä pysyttelisivät sisätiloissa myrskyn laantumiseen saakka.

Bush myös varoitti floridalaisia tuudittautumasta turvallisuuden tunteeseen sateen ja tuulten tauotessa. Tyven saattaa kertoa hurrikaanin keskuksen saapumisesta, jolloin pahin osa myrskystä on vielä edessä, hän huomautti.

- Älkää menkö ulos ennen kuin myrsky on täysin ohi, sillä myrskyn länsipuoli on yhtä vahva tai jopa pahempi kuin kokemanne myrskyn ensimmäinen osa, Jeb Bush sanoi.

Loppuiltapäivästä Suomen aikaa Wilman keskus sijaitsi noin 70 kilometrin päässä lounaaseen West Palm Beachistä. Myrsky eteni koilliseen noin 40 kilometrin tuntivauhtia.

Viranomaisten mukaan mies kuoli Fort Lauderdalessa puun kaatuessa hänen päälleen. Key Westissä loukkaantui lievästi nainen, kun puu kaatui hänen talonsa päälle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää