Valikko

AffectoGenimapin liikevaihto loikkasi yritysostoilla

Yrityksille tietotekniikkaratkaisuja toimittavan AffectoGenimapin liikevaihto yli kaksinkertaistui vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Sen sijaan tulos ennen veroja jäi viime vuoden vastaavasta ajasta.
Liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 34,2 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 15,2 miljoonasta. Toimitusjohtaja Antti Halilan mukaan liikevaihdon kasvun taustalla olivat viime vuoden lopulla tehdyt yritysostot.

– Liikevaihto on kasvanut 126 prosenttia viime vuoden vastaavasta yritysostojen ansiosta. Orgaaninen kasvu on kuitenkin ollut tavoiteltua pienempää, Halinen totesi yhtiön osavuosikatsauksessa.

Tulos ennen veroja jäi 2,9 miljoonaan euroon, kun viime vuonna tammi-syyskuussa tulosta kertyi 3,1 miljoonaa. Sekä 3,2 miljoonan liikevoitto että 2,2 miljoonan tilikauden voitto jäivät viime vuotiselle tasolle. Osakekohtainen tulos sen sijaan laski 0,15 euroon viime vuoden 0,24 eurosta.

Kesä verotti kolmannen neljänneksen myyntiä

Kolmannen neljänneksen liikevaihtoa verotti erityisesti Baltian toimintoja kesällä vaivannut resurssien vajaakäyttö, joka johtui suunniteltujen toimitusten siirtymisestä. Kesän tilanne normalisoitui yhtiön mukaan syksyn mittaan ja parantunut tilanne nostaa viimeisen vuosi neljänneksen liikevaihtoa ja tulosta.

– Suomessa laajennetut liiketoimintatiedon hallintaratkaisut (XBI) kasvoivat kolmannella vuosineljänneksellä hyvin, mutta muut liiketoiminta-alueet jäivät viime vuodesta. Emme ole tyytyväisiä Suomen liiketoiminnan taloudelliseen kehitykseen ja markkinakasvu on ollut hidasta, Halinen jatkoi.

Yhtiö toteutti kesällä myynnin organisaatiouudistuksen, jonka myönteiset vaikutukset ovat alkaneet näkyä sekä saatuina tilauksina että tarjouskannassa, mutta eivät vielä ehtineet vaikuttamaan toteutuneeseen tulokseen. Loppuvuodesta yhtiö odottaa parempaa.

– Meillä on hyvät edellytykset jatkaa liiketoimintamme myönteistä kehittämistä, vaikkakin markkinat ovat sekä Suomessa että Baltiassa hyvin kilpaillut. Asiakkaat ovat edelleenkin varovaisia investointipäätöksissään, Halinen kuvaili.

AffectoGenimap ennakoi koko vuoden liikevaihdon kasvavan viime vuodesta ja kannattavuuden pysyvän kohtuullisena. Vuoden liikevoiton odotetaan jäävän viimevuotista 6,7 miljoonan euron pro forma -liikevoittoa matalammaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yllätys Kodin1.com-osoitteessa: Kauppa avataan joulukuussa

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää