Valikko

Copterlinelle jättikorvaus Ilmailulaitokselta

Helsingin Hovioikeus on määrännyt Ilmailulaitoksen maksamaan Copterline Oy:lle yhteensä yli 900 000 euron korvaukset hankintalain vastaisesta toiminnasta. Oikeus totesi Ilmailulaitoksen toimineen vastoin julkisista hankinnoista annettua lakia.

Taustalla on 10 vuotta kestänyt oikeusriita. Ilmailulaitos vastasi sisäasianministeriön rahoittamasta lentopelastuspäivystyksen kilpailuttamisesta vuonna 1995. Ilmailulaitos teki tuolloin hankintalain vastaisen päätöksen, josta Copterline valitti.

Kilpailuneuvosto edellytti vuonna 1996 sopimuksen tekemistä kokonaistaloudellisesti edullisimman Copterlinen kanssa. Ilmailulaitos teki kuitenkin sopimuksen alkuperäisen päätöksensä mukaisesti ja valitti asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Myös KHO:n mielestä Ilmailulaitos oli toiminut lainvastaisesti. Ilmailulaitos ei kuitenkaan muuttanut päätöstään perustellen, ettei KHO ollut antanut ohjetta kuinka lainvastainen menettely tulisi korjata.

Seuraavaksi Copterline vei asian eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hänenkään päätöksellä ei ollut vaikutusta Ilmailulaitoksen toimiin.

Vuonna 2003 Vantaan käräjäoikeus tuomitsi Ilmailulaitoksen huomattaviin vahingonkorvauksiin lainvastaisen menettelyn johdosta. Ilmailulaitos valitti päätöksestä vielä viidenteen oikeusasteeseen Helsingin hovioikeuteen.

Myös se vahvisti Ilmailulaitoksen menettelyn olleen lainvastaista ja päätyi vielä korottamaan käräjäoikeuden tuomitsemaa vahingonkorvausta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää