Valikko

Pikkujouluista ravintoloille 50 miljoonan myyntitulot

Kuluva viikonloppu alkoi antaa osviittaa, että ravintolat täyttyvät pikkujouluja viettävistä työ- ja kaveriporukoista.

Pikkujoulukauppa käy hyvin esimerkiksi Royal Ravintoloiden parissakymmenessä ravintolassa Helsingissä, kertoo ravintoloitsija Mia Saari.

- Puhelimet soivat koko ajan, Saari iloitsee.

Suomen hotelli- ja ravintolaliiton tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen arvioi pikkujoulumyynnin arvoksi noin 50 miljoonaa euroa.

- Pikkujoulumyynnin bruttovaikutus on nettovaikutusta suurempi, sillä pikkujoulujuhlat varsinkin viikonlopulle painottuessaan syrjäyttävät ravintoloiden muuta myyntiä. Nettomääräisesti perinteiset pikkujoulujuhlatapahtumat lisännevät ravintoloiden myyntiä 30-40 miljoonaa euroa, Lankinen huomauttaa.

Royal Ravintoloiden Saari myöntää pikkujoulusesongin merkityksen.

- Kyllä tämä on ravintoloille iso myyntikausi ennen alkuvuoden laihoja kuukausia. Tähän aikaan vuodesta ravintolat täyttyvät yksityistilaisuuksista ja pienemmistä seurueista.

Viime vuoteen verrattuna pikkujoulumyynti kasvaa tänä vuonna Heikki Lankisen arvion mukaan 2-3 prosenttia. Toisaalta viime vuosina on yleistynyt tapa siirtää illanviettoja tammikuulle, jolloin yritykset järjestävät pikkujoulua korvaavina tapahtumina esimerkiksi niin sanottuja tilinpäätösjuhlia.

Myös pikkujoulujen sisällössä on tapahtunut viime vuosina muutoksia. Pari vuotta sitten satsattiin ruokaan ja yhdessäoloon, nyt halutaan taas oheisohjelmaa.

- Aika monessa yksityistilaisuudessa on mukana orkesteri tai jotain ohjelmaa. Se on ihan selvästi lisääntynyt. Meillä esimerkiksi Grand Casinon show’t menevät hienosti kaupaksi, Saari kertoo.

Pikkujoulumenyykin on aikojen saatossa muuttunut. Kinkkua ja rosollia ei ole toivottu ruokalistalle enää muutamaan vuoteen.

- Joulupöydät ihan lähellä joulua ovat asia erikseen, mutta pikkujouluihin halutaan normaalimenyytä. Suosikit vaihtelevat ravintolan mukaan, Saari kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää