Valikko

Yrityslainoihin tulee nousupaineita



Runsaan vuoden päästä pankit jakavat yritysasiakkaansa lainatiskillä entistä tarkemmin vuohiin ja lampaisiin. Samalla yrityksestä tehdyt riskiarviot määrittävät aiempaa selvemmin lainarahan hinnan.

Muutoksen takana on EU-tasoinen pankkien vakavaraisuusuudistus, joka tunnetaan nimellä Basel 2. Sen mukaan pankkien luottosalkkujen eli niiden lainoittamien yritysten kunto vaikuttaa suoraan siihen, miten paljon omaa pääomaa pankki itse tarvitsee. Epävarmemmat laina-asiakkaat käyvät pankeille aiempaa kalliimmiksi, koska ne vaativat pankeilta enemmän omaa pääomaa. Tämän kustannuksen pankit siirtävät suoraan asiakkailta perimäänsä rahan hintaan.

Monille pk-yrityksille lainaraha voi vuoden 2007 alusta lähtien olla niin kallista, että rahoittajia on etsittävä muualta.

Meconetin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo(kuvassa) on miettinyt asiaa Teknologiateollisuuden pkt-valiokunnassa ja EK:n pk-yritysvaltuuskunnassa.

Parmasuo pelkää, että pankit käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja nostavat rahoituksen hintaa uudistuksen varjolla enemmän kuin todellisuudessa olisi edes tarpeen.

- Uudistus voi johtaa investointien vähenemiseen, Parmasuo varoittaa.

Osa pankeista rauhoittelee yritysasiakkaita, osa taas myöntää pelot aiheelliseksi. Yhtä mieltä pankeissa ollaan siitä, että rahoituksen hintahaitari levenee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    8. 8

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää