Valikko

Kallasvuo: Nokian strategiana kasvu, markkinaosuus nousee 2006

Matkapuhelinmarkkinoiden muuttuminen yhä monimuotoisempaan suuntaan asettaa suuria haasteita valmistajille, sanoi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo yhtiön pääomamarkkinapäivän tapahtumassa New Yorkissa.
– Matkapuhelinten tuotanto on kenties kaikkein häilyvin ja suurimpien tuotantomäärien kanssa operoiva ala. Tuotannossa vanhat raja-aidat ovat kaatuneet ja on pystyttävä valmistamaan yhä monimutkaisempia laitteita, käyttämään uusinta teknologiaa, uusia jakelukanavia ja palvelemaan erilaisia asiakasryhmiä, Kallasvuo määritteli.

Markkinaosuuden nosto on haaste

Hänen mukaansa yhtiöiden kannattavuuden ja markkinaosuuden kasvattaminen ovat tulleet aina vain hankalammiksi. Nokian markkinaosuus on suurin kaikkein voimakkaimmin kasvavilla markkinoilla.

– Nokian osuus on suurin vahvasti kasvavilla uusilla markkinoilla sekä wcdma-puhelimissa, joiden osalta markkinaosuutemme ensi vuonna tulee olemaan korkeampi kuin osuutemme maailman keskimääräisistä kokonaismarkkinoista. Tämä tarkoittaa, että wcdma-markkinat ovat meille suuri mahdollisuus lisätä markkinaosuuttamme.

Nokia uskoo kasvattavansa kokonaismarkkinaosuuttaan ensi vuonna, vaikkakin yhtiön markkinaosuus Yhdysvalloissa pysyy kokonaismarkkinakeskiarvoa alhaisempana.

Kasvu tähtäimessä

Seuraavien vuosien strategiassaan Nokia panostaa vahvasti kasvuun. Ensi vuonna yhtiö uskoo myynnin kasvavan yli kymmenen prosenttia noin 860 miljoonaan kappaleeseen ja markkinoiden arvon kohoavan.

– Kehittyvillä markkinoilla peruspuhelimien myynti kasvaa vahvasti, mutta samalla puhelinten vaihto uudempiin ja paremmin kannattavampiin malleihin on lisääntymässä.

Kallasvuon mukaan Nokia ymmärsi jo varhain kehittyvien markkinoiden kasvupotentiaalin ja niiden strategisen merkityksen ja Nokia on kehittyvillä markkinoilla selvä ykkönen.

– Kun ensikäyttäjä on saanut laadukkaan perusmallin, se synnyttää luottamusta valmistajaan. Siten merkkiuskollisuus nousee, kun on aika vaihtaa puhelin hieman parempaan tai uudenpaan malliin. Tällä on suuri strategia-arvo, mikä kohottaa kannattavuutta ja tulosta kasvun ohella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää