Ulosoton tietojärjestelmähanke saa moitteet

Uusi ulosoton tietojärjestelmähanke saa Valtiontalouden tarkastusvirastolta painavat moitteet. Hanke ylitti budjettinsa kaksi ja puolikertaisesti, oli vuoden myöhässä ja projektin koko ohjaus oli täysin puutteellinen.

Järjestelmän määrittely oli niin puutteellinen, että se ei olisi toiminut ilman lisätoimintoja. Näiden lisätöiden kustannukset nousivat suuremmiksi kuin koko alkuperäinen urakkahinta. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat lopulta 16,05 miljoonaa euroa, kun alkuperäinen hinta-arvio oli 6,33 miljoonaa euroa.

Tarkastusviraston mukaan tietojärjestelmäuudistusta lähdettiin alun perinkin toteuttamaan puutteellisin suunnitelmin ja liian kireällä aikataululla. Järjestelmätoimittajan laatima toteutussuunnitelma ei ollut realistinen, minkä vuoksi sitä jouduttiin projektin aikana muuttamaan.

Tarkastusvirasto moittii lisäksi kustannuskehityksen seurantaa ja raportointia, joka oli vähäistä ja hanke vietiin läpi kustannusarviosta ja sopimuksesta välittämättä.

Järjestelmän käyttöönottoa jouduttiin siirtämään vuodella ja se otettiin käyttöön keväällä 2004 edelleen osin keskeneräisenä, huonosti testattuna ja virheitä sisältävänä.

Tietojärjestelmää käyttää 65 ulosottopiirissä noin 1500 henkilöä. Vuonna 2004 järjestelmässä käsiteltiin noin 3,5 miljoonaa ulosottoasiaa, joiden rahallinen arvo oli noin 553 miljoonaa euroa.

Järjestelmää alettiin uudistaa muuttuneen ulosottolain vuoksi vuonna 2000. Hanke muodostui kilpailutetusta ohjelmistoprojektista ja oikeusministeriön omista projekteista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää