Valikko

Netti kiihdyttää joulukauppaa

Verkkokaupasta on tulossa yhä merkittävämpi osa kaupankäyntiä. Eurooppalaisen verkkomarkkinointiyhtiö TradeDoublerin teettämän tutkimuksen mukaan joulukaupan odotetaan kasvavan verkossa 20 prosenttia edellisestä vuodesta ja peräti 56 prosenttia euroopalaisista aikoo tehdä ainakin neljänneksen jouluostoksistaan verkossa.

Tutkimuksen mukaan yhä suurempi osa jouluun käytettävistä euroista kulutetaan verkkokauppojen kautta, vaikka joulun kaikkiin hankintoihin ei kokonaisuudessaan käytetä viime vuotta enempää rahaa. Verkko-ostoksille houkuttelevat ajansäästö, tuotteiden kilpaillut hinnat ja hermoja raastavan ruuhkan poissaolo.

Samoja tuloksia antaa Deloitten eurooppalainen joulututkimus. Verkko-ostaminen houkuttaa kuluttajia, jotka ovat oppineet verkon käytön ja ymmärtävät ettei alhainen hinta tarkoita huonoa laatua. Vastaajista 75 prosenttia tutustuu verkossa tuotteisiin ja kauppoihin ja 54 prosenttia tekee hintavertailuja.

Yli 50 prosenttia Deloitten tutkimuksen vastaajista ilmoittaa suunnittelevansa palveluiden tai tuotteiden hankkimistä verkosta ja 62 prosenttia ilmoittaa käyttävänsä nettiostoksiin vähintään saman määrä rahaa kuin viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää