Valikko

Kotipizza laajenee Kiinaan ja Intiaan

Kotipizza-ketju aikoo lähteä valloittamaan maailmaa aggressiivisella kansainvälistymissuunnitelmalla.

Yhtiö hakee kasvua laajentamalla toimintaansa Aasiaan sen lisäksi, että se aikoo kasvaa entisestään myös lähialueilla Venäjällä ja Baltiassa.

Ketjun perustajan ja pääomistajan Rabbe Grönblomin mukaan Kotipizza valmistelee jo parhaillaan ravintolan avaamista Kiinassa ja selvitteillä on myös Intian markkinoille meno.

Suunnitelmat kuulostavat lennokkailta, mutta Grönblomin mukaan ne ovat hyvin valmisteltuja ja tarkkaan mietittyjä. Kiinassa prosessi on hänen mukaansa jo varsin pitkällä.

- Olemme jo hakeneet liiketoimintalisenssiä Kiinasta, ja ravintola siellä avataan niin pian kuin mahdollista, heti kun lupa on tullut, Grönblom kertoo.

Myös Intiassa on hänen mukaansa tehty jo perusteellisia selvityksiä toiminnan aloittamiseksi. Sen vuoro on Kiinan jälkeen.

- Intia kiinnostaa, koska se on nyt avannut markkinansa myös ulkomaisille toimijoille, Grönblom perustelee.

Hänen mukaansa kasvua kannattaa nyt hakea Aasiasta, koska siellä pikaruokabuumi on nousemassa kovimmilleen.

Kotipizzan kansainvälistymissuunnitelmat ovat niin kovat, että Grönblom uskoo, että viiden vuoden päästä jo suurin osa ketjun liikevaihdosta tulee kansainvälisestä toiminnasta.

Toistaiseksi Kotipizza on toiminut Suomen lisäksi vain Venäjällä, jossa se avasi viime kesän lopulla ensimmäisen ravintolansa Pietariin.

Myös Venäjällä Kotipizza aikoo vielä lähiaikoina laajentaa toimintaansa.

- Avaamme kevään aikana toisen ja kolmannen ravintolan Pietariin, Grönblom sanoo.

Hänen mukaansa yhtiössä ollaan tyytyväisiä Kotipizzan ensimmäisiin viiteen kuukauteen Venäjällä.

- Vaikka Venäjälläkin on kilpailua, niin ihan samanlaista konseptia ei siellä muilla ole jonoksi asti. Suomessa kilpailu on paljon kovempaa kuin Venäjällä, Grönblom huomauttaa.

Myöhemmin Kotipizza on hänen mukaansa tarkoitus viedä myös Baltiaan.

Ulkomailla Kotipizza toimii ainakin aluksi omien ravintoloiden turvin, kun Suomessa valtaosa ketjun myymälöistä on itsenäisten franchising-yrittäjien hoidossa.

- Ensin on hyvä perustaa oma liike. Franchising-yrityksiin voidaan ulkomailla siirtyä vasta toisessa vaiheessa, Grönblom perustelee.

Kotipizza tukee kansainvälistymistä omalla hankinta- ja logistiikkayhtiön ostolla.

Kotipizzan omistava emoyhtiö Ab R. Grönblom International -konserni ilmoitti tiistaina ostaneensa itselleen hankintayhtiö Helsinki Foodstockin osake-enemmistön.

Foodstock on jo viimeisen parin vuoden ajan hoitanut Kotipizzan kansainvälistä raaka-aineiden hankintaa, varastointia ja jakelua.

Kotipizzan toimitusjohtajan Kari Leppilahden mukaan on tärkeää, että logistiikka on yhtiön omissa käsissä.

- Maailmalle mentäessä logistisen ketjun hallinta on entistä tärkeämpää, sen on toimintamme Pietarissa osoittanut, Leppilahti kertoo.

- Logistisen ketjun hallinta osoittautunut yhdeksi isoimmista haasteista siellä kustannusten kurissa pitämiseksi.

Grönblomin mukaan kansainvälistyttäessä on tärkeää, että tarvittavat tuotteet, kuten pizzalaatikot, voidaan hankkia sieltä mistä ne halvimmalla saadaan.

Kustannussäästöjen lisäksi hankintaketjun hallitseminen on joissain maissa tärkeää jo pelkästään tavaran saamiseksi, Leppilahti muistuttaa.

Kotipizzan lisäksi Foodstockilla on asiakkainaan myös muita kotimaisia hotelli- ja ravintola-alan sekä päivittäistavarakaupan yrityksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää