Valikko

RIM:n osake ponnisti Pohjois-Amerikassa

Suotuisa analyytikkoraportti vauhditti kanadalaisen BlackBerry -sähköpostipäätteita valmistavan RIM:n osakkeen kauppaa Pohjois-Amerikassa viime viikolla. Osakkeen hinta kallistui lähes viisi prosenttia joulukuun vahvojen myyntitietojen ansiosta.
RIM:n uutuustuote, 8700-malli näyttää vallanneen markkinoita saman hintaluokan kilpailijoilta kuten Palmin Treo 650:lta, pankkiiriliike Piper Jaffrayn analyytikko Michael Walkley arvelee.

Samalla Walkley kuitenkin muistuttaa sijoittajia tietyistä Reserch in Motioniin liitetyistä riskeistä. Näitä ovat muun muassa tosiasia, että RIM:n tilaajamäärien kasvu on jäänyt yhtiön omasta ohjauksesta kahdella viimeksi kuluneella kvartaalilla.

Edelleen RIM ei ole päässyt sopimukseen amerikkalaisen NTP:n kanssa käymistään patenttiriidoista.

- NTP-kiista voi yhä jonkin verran lykätä BlackBerry -laitteiden ostopäätöksiä. Tästä huolimatta uskomme, että RIM:n toimitusten kasvu pysyy lähiaikoina vankalla pohjalla, Walkley kirjoittaa asiakkailleen.

Yhtiöt ovat vääntäneet kättä patenteista jo vuodesta 2002 lähtien ja kiistaan odotetaan jonkinlaista ratkaisua talven aikana. NTP:n oikeustoimet ovat jopa uhanneet RIM:n tuotteiden myyntiä Yhdysvalloissa.

Perjantaina RIM:n osakkeen kurssi kohosi korkeimmillaan 73,50 Yhdysvaltain dollariin Nasdaqissa. Päätöskurssi jäi 72,45 dollariin, jossa nousua oli melkein viisi prosenttia eli 3,26 dollarin verran.

Toronton pörssissä kurssi kipusi 3,78 dollaria 84,38 Kanadan dollariin.

RIM on pannut toimitusten kangertelun marras-joulukuussa uusien 8700- ja 7130 -mallien viivästymisen piikkiin.

Amerikkalainen Palm Inc. kertoi viime viikolla, että se odottaa Microsoft -pohjaisten laitteidensa ja varsinkin Treo 700 -uutuusmallin kohentavan yhtiön asemia kilpailussa RIM:iä vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      AL: Tamperelaisen kerrostalon betoni liian haurasta – parissa viikossa tiedetään, miten käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää