IBM heikentämässä työntekijöidensä eläketurvaa

Niin kuin jo Yhdysvalloissa, kustannuksia säästääkseen IBM haluaa nyt myös Saksassa heikentää työntekijöidensä eläketurva. Yrityksen saksalaistytär on tehnyt asiaa koskevan esityksen työntekijöitään edustavalle työpaikkaneuvostolle.
IBM:n paikallisjohdon Stuttgartissa julkistamassa esityksessä lähdetään siitä, että vanhojen työntekijöiden saamia etuja ei leikattaisi. Yli puolelle nykyisistä yli 22000 työntekijästä laskettaisiin yrityksen maksamaa osuutta vanhuuseläkkeistä. Kaikille taattaisiin kuitenkin edelleen "kilpailukykyinen eläkejärjestely".

Saksan IBM perustelee työntekijöiden eläke-etujen muutosesitystään finanssimarkkinoiden kehityksellä ja odotettavissa olevan eliniän pidentymisellä, mikä on omiaan lisäämään yritykselle lankeavia eläkekuluja. Sen mielestä siksi "nykyisenmuotoista eläkejärjestelyä tulee olemaan yhä vaikeampi pitää yllä".

Työntekijät eivät ole vielä ilmaisseet kantaansa, mutta Handelsblatt on kertonut palvelusalojen ammattiliitto verdin heti kritisoineen IBM:n esitystä, jolle se ei näe taloudellisia perusteita. ?IBM on taipuvainen hallinnoimaan voitollisuuttaan leikkausten ja säästöjen kautta", pisteli Rolf Schmidt, joka ammattiliitossa on vastannut IBM:n seurannasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää