Sun olisi mielellään ostanut Applen

Mennyt on mennyttä - ja kolmas kerta toden sanoo. Sun halusi kerran ostaa Applen ja kaksi kertaa fuusioitua sen kanssa - mutta ei saanut omenapomoa Steve Jobsia innostumaan ajatuksesta.
Tietokone-ala alkaa jo olla niin vanha, että sille omistetussa Computer History Museum:issa Kalifornian Mountain View'ssa on paitsi ihailtu alan saavutuksia, myös haikailtu menetettyjä mahdollisuuksia. Mitäs jos Sun ja Apple olisivatkin löytäneet toisensa?

Museon keskustelutilaisuudessa olivat asiasta kysyttyinä olleet paikalla pyöreän pöydän ääressä Sunin johtaja Scott McNealy ja yrityksen perustajiin kuulunut Bill Joy. Ensinmainittu kertoi The Registerin mukaan olleensa henkilökohtaisesti pettynyt, etteivät firmat löytäneet toisiaan.

Joy oli ollut vielä useamman kerran epävirallisesti yhdistämistä ajamassa. Hänen mukaansa Sun ei ollut saanut Applea sparcin puolelle, koska McNealy karsasti sen iPod-strategiaa - uskoen että kännykkä-yhteydet kotoisiin musiikkiarkistoihin korvaisivat mp3-soittimet. Tiiviimpi softa-yhteistyö taas kuulemma kaatui Steve Jobsin vastahankaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    3. 3

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    9. 9

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää