Valikko

Benefon leikkasi ennusteitaan

Benefon Oyj siirtyy laatimaan ja esittämään konsernitilinpäätöksensä ifrs-standardien (international financial reporting standards) mukaisesti. Siksi yhtiö on muuttanut tätä ja viime vuotta koskevat tulosennusteensa. Tämän vuoden liikevaihtoennuste pysyi ennallaan, mutta tulosennusteesta lähti 0,5 miljoonaa euroa.
Benefon ennustaa liikevaihdoksi tulevan 66,5 miljoonaa euroa ja vuositulokseksi 7,0 miljoonaa euroa, mikäli yhtiö pystyy tämän kuun loppuun mennessä varmistamaan pitkäaikaista rahoitusta riittävästi eli 11 miljoonaa euroa. Tällöin Benefon pystyy tuomaan markkinoille uuden tuotteensa ja aloittamaan sen toimitukset kuluvan vuosineljänneksen aikana, selviää Benefonin pörssitiedotteesta.

Benefon siirtyy ifrs:ään 31.12.2005 päättyneeltä tilikaudelta alkaen, joten se on laatinut myös ifrs:n mukaisen avaavan taseen siirtymispäivälle 1.1.2004, vertailutiedot vuodelta 2004 sekä viime vuotta koskevan tulosarvion.

Viime vuoden liikevaihdon Benefon arvioi olevan 7,5 miljoonaa euroa ja nettotappion noin 3,1 miljoonaa euroa. Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihdoksi tullee 1,7 miljoonaa ja nettotappioksi noin 1,2 miljoonaa euroa, kun yhtiö joulukuussa ennusti 0,7 miljoonan euron tappiota. Liikevaihtoennuste pysyi ennallaan.

Tämän vuoden osavuosikatsaukset vertailutietoineen laaditaan uusien periaatteiden mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää