Valikko

KTM:n Taisto Turunen: Kulutuksen on joustettava

Kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston ylijohtajan Taisto Turusen mukaan sähköpulan uhka osoittaa omavaraisuuden ja huoltovarmuuden tärkeyden.

- Tilanne ei ole kuitenkaan vielä kriittinen, vaikka se hurjalta näyttääkin, sanoo Turunen ja viittaa kantaverkkoyhtiö Fingridin takataskuun edelleen jääneeseen häiriöreserviin.

Turunen odottaa tilanteen helpottuvan, kunhan Olkiluodon kolmas ydinvoimala valmistuu.

- Tässä välillä voi olla vaikeaa, mutta vain huippukulutuksen aikoina.

Turusen mielestä Suomessakin on kuitenkin totuttava myös siihen, että sähkön kulutus joustaa tarvittaessa.

- Tällaiseksi maailma on menossa, että kulutuksen on ruvettava myös joustamaan. Ei se voi olla mikään luonnonlaki, että kulutuksen tehon tarve vaan kasvaa ja joku rakentaa sitä varten kapasiteettia, joka seisoo suurimman osan vuodesta, pohtii Turunen.

Reservikapasiteetiksi muuttuneet hiililauhdevoimalat ovat käyneet omistajilleen rasitteeksi, mutta ilman niitä sähköä olisi pitänyt Suomessa säännöstellä kovalla kädellä jo torstaina ja perjantaina. Energiayhtiöt haluaisivat saada tukea tappiollisten lauhdevoimaloiden ylläpitoon niin, että valtio jakaisi edelleen niille runsaasti ilmaisia päästöoikeuksia, joiden myynnistä kertyisi edes vähän tuloa silloin, kun voimalat eivät käy.

- Päästöoikeuksia ei voi antaa yli tarpeen, jaossa ei ole subventointimahdollisuutta. Se ei suoraan sanottuna vain käy, tyrmää Turunen.

Hänen mukaansa Euroopan komissio ei missään nimessä hyväksyisi tukiaisia sisältävää alkujakoa. Suunnitelma tulisi bumerangina takaisin ja koko alkujako viivästyisi.

Turunen ymmärtää kuitenkin yhtiöiden murheen ja ministeriö etsii siihen ratkaisua. Olemassaoleva lauhdekapasiteetti on pakko säilyttää, mutta yhtiöitä ei voi pakottaa tappiollisen kapasiteetin ylläpitoon.

- Siinä tarvitaan luovaa mielikuvitusta ja venyvää poliittista tahtoa, hahmottelee Turunen ratkaisumallia.

Ongelma on siinä, että mikä tahansa valtion puuttuminen sotkee sähkömarkkinoiden toimintaa.

Pari vuotta sitten yksi ehdotus reservikapasiteetin hallinnasta oli lakiesityksenä eduskunnassa, mutta esitys ei silloin mennyt läpi.

- Aika kypsyy ja pakkaset kypsyttävät, sanoo Turunen.

Pohjoismaiseen sähköyhteistyöhön aiheuttaa säröjä se, että Ruotsi rajoittaa Ruotsin ja Suomen välistä sähkön siirtoa Ruotsin sisäisen siirtoverkon niukkuuden vuoksi. Tästä johtuvat ajoittain huiman korkeiksi kohoavat sähkön aluehinnat Suomessa.

- Tämän asian otamme taas ihan varmasti tänä talvena esille. Mutta me emme voi mennä Ruotsiin rakentamaan tuotantokapasiteettia tai sähkön kuljetuskapasiteettia.

- Mutta onhan se ehdottomasti väärin, että he sysäävät toisten osapuolten niskaan itse aiheuttamansa ongelman, tuskailee Turunen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    8. 8

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää