Valikko

Kuljetusalalla leijuu lakonuhka

Autoliikennettä voi helmikuussa uhata lakko, mikäli kuorma- ja linja-autoliikenteen työehtosopimuksista ei lähiaikoina päästä sopimukseen. Neuvottelut noin 30 000 autonkuljettajan työehdoista ovat edelleen pahasti kesken, vaikka sopimusten on määrä päättyä tammikuun lopussa. Osapuolet tapasivat kuitenkin viimeksi torstaina ja neuvotteluja pyritään jatkamaan normaalisti.

SAK:laisen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n sekä Autoliikenteen työnantajaliiton välinen työehtosopimus koskee noin 30 000 työntekijää. Heistä noin kaksi kolmasosaa on kuorma-autopuolella; muita aloja ovat mm. huoltokorjaamoiden, taksien ja terminaalien työntekijät.

Aloilla ovat voimassa edellisen tupon yhteydessä sovitut kolmivuotiset työehtosopimukset. Vaikka kuljetusala on tunnettu lakkoherkkyydestään, nykyinen sopimus saatiin aikaan ilman työtaistelu-uhkia.

Neuvoteltavana on jälleen myös pääkaupunkiseudun bussiliikenne, joka viime vuoden marraskuussa ajautui lakkoon. AKT ei tuolloin hyväksynyt Connex ja Concordia-yhtiöiden tapaa käyttää osa-aikaisia kuljettajia.

Työtaistelu keskeytti myös tuponeuvottelut viideksi päiväksi, kun Elinkeinoelämän keskusliiton EK asetti lakon lopettamisen ehdoksi neuvottelujen jatkamiselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    4. 4

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää