Celestica selviytyi pienemmin tappioin

Kanadalainen elektroniikan sopimusvalmistaja Celestica Inc. julkisti päättyneeltä neljännekseltä analyytikoiden odotuksia kapeammat tappiot. Toisaalta yhtiö arvelee jäävänsä jälkeen kuluvan kvartaalin ennusteista.
Celestican asiakkaisiin kuuluvat muiden muassa it-alan jättiläiset kuten IBM, Cisco Systems ja Lucent. Kilpailijoita on muun muassa Flextronics.

Celestican mukaan sen kustannuksia kasvattivat neljännellä neljänneksellä kulut, jotka aiheutuivat tuotannon siirrosta Pohjois-Amerikasta Meksikon kaltaisiin halpamaihin. Celestica ei saanut tuotantoa käyntiin aikataulussa Meksikon tehtaallaan.

- Näistä kuluista kertyi arviolta neljän sentin osakekohtainen vaikutus loka-joulukuun tulokseen. Kuluvalla kvartaalilla tulos putoaa Meksikon takia noin kaksi senttiä osaketta kohti, pääjohtaja Steve Delaney kertoi Reutersille.

- Aiomme saada tuotannon nikottelun parannettua myös Meksikossa tämän neljänneksen aikana, Delaney sanoi ja vihjaisi odottavansa etelän tehtaalta jännittäviä kuluttajaelektroniikan tuoteuutuksia, jotka parantavat Celestican asemia vuoden toiselta neljännekseltä eteenpäin.

Vaisut odotukset

Loka-joulukuussa Celestica teki 28 miljoonan dollarin nettotappion. Tappio osaketta kohti oli 0,12 dollaria. Vuotta aiemmin, jolloin yhtiö kirjasi suuria kustannuseriä tuotantorakenteen remontoinnista, tappio oli 810 miljoonaa dollaria eli 3,59 dollaria osaketta kohti.

Päätösneljänneksen myynti putosi 2,075 miljardiin dollariin vuoden takaisesta 2,33 miljardista dollarista.

Myynti oli suurempi ja tappio jonkin verran pienempi kuin analyytikot olivat odottaneet, Reuters kirjoittaa.

Kausiluonteisesti heikolle tammi-maaliskuun kvartaalille Celestica povaa 0,04-0,12 dollarin osakekohtaista tulosta 1,8-2,0 miljardin dollarin myynnillä. Näkemys on hieman markkinoiden arvioita vaisumpi, minkä myös Delaney myönsi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää