Valikko

Seiko Epsonilta karuja kuulumisia

Maailman toiseksi suurin tulostinvalmistaja, japanilainen Seiko Epson aikoo supistaa työvoimaansa Japanissa 11 prosenttia. Yhtiö varoitti tuloksestaan jo kolmannen kerran kuluvalla tilikaudella.
Seiko Epson ennustaa maaliskuun lopussa päättyvän tilikauden tappioksi 14 miljardia jeniä eli 120 miljoonaa dollaria.

Vielä lokakuun lopussa yhtiö uskoi yltävänsä tilikauden aikana 22 miljardin jenin verran plussalle.

Toimitusjohtaja sanoo, ettei yhtiö ole kyennyt säästöilläkään vaimentamaan hintojen laskun vaikutuksia tulokseensa. Tarvitaan siis lisää säästöjä.

Yhtiö syyttää myös kilpailijoiden aggressiivista hinnoittelua, jonka vuoksi pienten ja keskikokoisten lcd-tuotteiden hinnat ovat pudonneet roimaan tahtiin.

Seiko Epson valittaa samaan hengenvetoon myös tulostinten värien ja papereiden hintojen halventumisesta.

Lueteltujen syiden vuoksi Seiko Epson jatkaa henkilöstönsä vähentämistä niin, että kolmen seuraavan vuoden aikana työt loppuvat 3 000 japanilaiselta työntekijältä.

Yhtiö kirjaa 31,7 miljardia jeniä uudelleenjärjestelyihin kuluvalla tilikauden toisella puoliskolla.

Elektronisia laitteita valmistavan yksikön näkymiä arvioidaan uudelleen ja tähän liittyviä kulukirjauksia tehdään vielä ainakin 42 miljardilla jenillä, yhtiö sanoo Bloombergin mukaan.

Loka-joulukuussa Seiko Epsonin nettotulos putosi 55 prosenttia yhdeksään miljardiin jeniin. Myynti nousi kuusi prosenttia 455 miljardiin jeniin.

Hanaokan mukaan yhtiö kertoo lisää keskipitkän aikavälin saneeraussuunnitelmistaan 16. päivänä maaliskuuta.

Seiko Epsonin osakkeen kurssi nousi 2,8 prosenttia 3 260 jeniin Tokion pörssissä tänään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää