Valikko

SAPin maajohtajalta loppuivat työt

Ohjelmistoyhtiö SAP lopettaa maajohtajien tehtävät Pohjoismaista ja niputtaa toiminnot suuremmiksi maantieteellisiksi yksiköiksi.

Organisaatiomuutos vie työt Suomen maajohtajalta Reino Pekkalalta.

- Meillä on vaiheittain menty kohti Nordic-mallia ja maaorganisaation roolia on pienennetty. Arvailin tällaista pitkin syksyä. Kun asiasta keskusteltiin tammikuussa, ilmoitin eroavani yhtiön palveluksesta.

Pekkala on työskennellyt SAP:ssa kuusi vuotta. Maajohtajaksi hän yleni viime kesänä.

Pekkalalle tarjottiin SAP:sta Nordic-tasoisia johtajan tehtäviä, mutta hän katsoi parhaaksi siirtyä joksikin aikaa sapattivapaalle.

SAP:n johtotehtävistä on Pekkalan mielestä oikea aika lähteä nyt, kun SAP on tehnyt huipputulosta. Loppuvuonna se ensimmäistä kertaa historiassa meni vuosineljänneksen liikevaihdossa kilpakumppani Oraclen ohi.

Suomessa SAP kasvoi loppuvuonna kaksinumeroisin luvuin. Yhtiö on Pekkalan mukaan saanut uusia asiakkaita niin suuryhtiöistä kuin pienistä ja keskisuurista yrityksistä.

- Meidän markkinaosuutemme kasvoi Suomessa viime vuonna 53 prosentista 62 prosenttiin. Kaikki kasvu tuli Oraclelta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää