Stonesoftia syytetään viivyttelystä tulosvaroituksen annossa

Kihlakunnansyyttäjä Malla Sunell on päättänyt nostaa syytteen Stonesoftia vastaan tiedottamisrikosepäilystä, joka liittyy pörssiyhtiön jatkuvaan tiedonantovelvollisuuteen. Kyseessä on helmikuussa 2001 annettu tulosvaroitus ja epäily sen viivästymisestä.
Syytteet kohdistuvat Stonesoft Oyj:hin sekä sen vuoden 2000 hallitukseen ja silloiseen toimitusjohtajaan.

Kihlakunnansyyttäjä esittää, että Stonesoft on tuomittava yhteisösakkoon. Lisäksi syyttäjä vaati, että vastaajat on tuomittava sakkorangaistukseen.

Stonesoft kiistää kaiken

Stonesoft kiistää syytteet ja vaatimukset kaikilta osin. Yhtiö katsoo, että yhtiön taloudellinen tiedottaminen on hoidettu asianmukaisesti, eikä näe perusteita esitetyille syytteille ja vaatimuksille.

Syytteen saaneista henkilöistä yhtiön palveluksessa on edelleen yhtiön nykyinen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Ilkka Hiidenheimo, joka vuosina 2000 ja 2001 toimi yhtiön teknologiajohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää