Cisco kertoi valoisammista näkymistä

Reititinvalmistaja Cisco Systems Inc. kertoi tiistaina paremmasta tuloksesta ja kohentuneista näkymistä. Ailahtelevalla teknoalalla Cisco teki taas sen, mitä siltä odotettiin: valoi uskoa markkinoille monen muun yhtiön pettymyksen jälkeen.
Kalifornian San Josessa päämajaansa pitävä internet -laitteiden valmistaja odottaa nyt kuluvalla kolmannella neljänneksellä myynnin kasvavan 10-12 prosentin vauhdilla.

Toisella neljänneksellä eli loka-joulukuussa Ciscon nettotulos oli 1,38 miljardia dollaria ja osakekohtainen tulos 0,22 dollaria. Vuotta aiemmin vertailuluvut olivat 1,4 miljardia dollaria eli 0,21 dollaria osaketta kohti.

Päättyneen neljänneksen osakekohtainen tulos oli ilman kertaeriä 0,26 dollaria eli 0,01 dollaria yli Wall Streetin konsensuksen.

Loka-joulukuussa Ciscon myynti kasvoi vuotta aiemmasta 9,3 prosenttia ja oli 6,6 miljardia dollaria.

Reutersin mukaan osakemarkkinoilla oli jo kahden viikon ajan odoteltu huolestuneina Ciscon lukuja. Etukäteismurheet johtuivat niin monen muun teknoyhtiön tulospettymyksistä. Sijoittajien luottamusta olivat murentaneet muiden muassa nettikauppa Amazonin, tietokoneyhtiö Applen ja Ciscon kanssa kilpailevan Juniperin odotuksia heikommat näkymät.

Eräät analyytikot pitävät Ciscon hidasta, mutta luotettavaa kasvua ehkäpä sijoittajille sittenkin parempana kuin eräiden muiden teknoyhtiöiden vuoristoradan omaista heittelehtimistä nousujen ja taantumakausien välillä.

Suuri yrityskauppa työn alla

Cisco odottaa paljon tekeillä olevasta yrityskaupasta, jossa se ostaa kaapelitelevisioihin digibokseja valmistavan Scientific-Atlanta Inc:n noin 6,9 miljardilla dollarilla. Cisco julkisti kaupan viime marraskuussa.

Cisco ei kertonut tulosennustettaan kuluvalle kolmannelle neljännekselle. Talousjohtaja Dennis Powell sanoi, että Scientific-Atlantan osto rasittaa osakekohtaista tulosta 0,03-0,07 dollarin verran, jos kauppa menee läpi.

Reutersin haastattelemat analyytikot povaavat Ciscolle kertaeristä puhdistettuna 0,26 dollarin osakekohtaista tulosta tammi-maaliskuun kvartaalille.

Cisco kipusi illalla

Lievästi heikommasta tuloksestaan huolimatta Cisco Systemsin osake kiipesi tiistai-iltana yli viisi prosenttia eli 0,98 dollaria 19,07 dollariin sähköisessä Inet -pörssissä.

Teknopörssi Nasdaqissa varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä osakkeen päätöskurssiksi oli jäänyt 18,09 dollaria. Tässä oli nousua puolisentoista prosenttia.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää