EDS toipuu odotuksia nopeammin

Maailman toiseksi suurin tietotekniikkapalvelujen toimittaja EDS yli kaksinkertaisti tuloksensa päättyneellä neljänneksellä. Kustannussäästöt alkavat purra samalla kun USA:n laivaston kanssa tehdyn jättisopimuksen tappiot loppuivat.
Electronic Data Systems odottaa vahvaa myyntiä koko vuodelle 2006 siitäkin huolimatta, että sen bisnekset takkuilivat autonvalmistaja General Motorsin kanssa. GM on EDS:n entinen emoyhtiö ja nykyinen suurin asiakas.

Neljännellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa EDS:n nettotulos nousi 112 miljoonaan dollariin eli 0,21 dollariin osaketta kohti. Vuosi sitten luvut olivat 53 miljoonaa dollaria ja 0,10 dollaria osaketta kohti.

Kertaeristä puhdistettu osakekohtainen tulos oli 0,25 dollaria eli 0,02 dollaria Reutersin analyytikkoarvioita parempi.

Laivaston it-diili haukkasi tulosta

Talousjohtaja Robert Swanin mukaan tulos kohentui osittain siksi, että EDS:n aloittama säästöohjelma tepsi odotettua nopeammin.

Swan sanoi myös, että loka-joulukuun aikana EDS onnistui viimein lopettamaan tappiot, jotka aiheutuivat suuresta, Yhdysvaltain merivoimille rakennettavasta internet-järjestelmästä. Jakson kuluessa laivaston toimitus ylsi nollatulokseen, mutta koko viime tilivuodella diili heikentää EDS:n tulosta 0,08 dollaria osaketta kohti.

Koko tilivuonna 2006 EDS odottaa yltävänsä 20,0-20,5 miljardin dollarin myyntiin. Viime vuonna myynti oli 19,8 miljardia dollaria.

Kuluvalla neljänneksellä myynti asettunee 4,7-4,8 miljardiin dollariin eli analyytikoiden melkein viiden miljardin dollarin odotuksia alhaisemmalle tasolle.

Muita asiakkaita GM:n tilalle

Päättyneellä neljänneksellä yhtiö teki uusia it-palvelusopimuksia 5,3 miljardin dollarin arvosta. Vuoden takaisesta kasvua oli 45 prosenttia.

EDS tarvitseekin uusia sopimuksia ja uusia asiakkaita, sillä sen suurin asiakas General Motors on tasaisen varmasti vähentänyt bisneksiään vuosina 1984-1996 omistamansa tyttären kanssa. Tämä johtuu GM:n strategiasta jakaa it-palvelunsa monien toimittajien kesken.

Loka-joulukuussa GM:n it-palveluiden hankinnat EDS:n kanssa laskivat kymmenen prosenttia 463 miljoonaan dollariin.

Uusia asiakkaita EDS sai loppuvuonna muun muassa hollantilaisesta kauppaketju Royal Aholdista, joka on maailman neljänneksi suurin supermarket. Myös Kanadan liittovaltion eläkeviranomainen teki it-sopimuksen EDS:n kanssa.

Osakkeen kurssi nousussa

Keskiviikkona varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä EDS:n osakekurssi nousi 0,24 dollaria 25,75 dollariin Inetissä. Päivän päätöskurssi Nasdaqissa oli 25,51 dollaria, jossa oli nousua 0,61 dollarin verran.

Electronic Data Systemsin perusti aikoinaan USA:n sitoutumattomana presidenttiehdokkaanakin tunnettu teksasilainen miljardööri Ross Perot.

Viime viikolla eli tarkastelujakson ulkopuolella EDS ilmoitti GM:n kanssa tekemästään pitkästä, 3,8 miljardin dollarin sopimuksesta autojen navigaatiolaitteiden kehittämisestä. Kyse on GM:n yhteensä 15 miljardin dollarin t&k-paketista, johon osallistuu monia alan nimekkäimpiä yrityksiä.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää