Valikko

Rakennusalalle luvassa useita hyviä vuosia



Rakennusalan hyvä suhdannetilanne Suomessa jatkuu. Alan etujärjestön Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Terho Salon mukaan alalle on luvassa ainakin pari-kolme menestyksen vuotta.

- Meillä on ollut jo neljä tai viisi suhteellisen hyvää vuotta on peräkkäin. Näkisin, että hyvä vire rakennusalalla jatkuu ainakin vielä seuraavien kahden-kolmen vuoden ajan. En näe tässä minkäänlaista taantumaa, Salo toteaa.

Samaa mieltä on keskiviikkona tuloksensa julkistaneen Lemminkäisen toimitusjohtaja Juhani Sormaala.

- Paljon on tietysti kiinni myös kansainvälisen talouden kehityksestä, hän toteaa.

Rakennusteollisuus RT arvioi viime syksyn suhdannekatsauksessaan rakentamisen volyymin kasvavan Suomessa tänä vuonna noin kolme prosenttia. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos puolestaan odotti joulukuun ennusteessaan rakentamisen lisääntyvän 3,5 prosenttia.

Keskiviikkona tuloksensa julkistanut rakennusyhtiö Lemminkäinen arvioi rakentamisen kasvuksi kuluvana vuonna 3-4 prosenttia.

Lemminkäisen mukaan talonrakentamisen vakaa kasvu jatkuu. Myös teollisuusrakentaminen ja liikerakentaminen lisääntyvät. Toimistotilojen rakentaminen sen sijaan pysyy aika vähäisenä.

Maa- ja vesirakentamiseen odotettiin vielä muutamia kuukausia sitten kasvun hidastumista, mutta nyt tilanne kuluvan vuoden osalta näyttää paremmalta. Suuret tie- ja väyläinvestoinnit pitävät kasvua yllä.

Viime vuonna Suomessa aloitettiin noin 33 500 asunnon rakentaminen ja näyttää siltä, että tähän määrään päästäisiin myös tänä vuonna, Lemminkäinen arvioi.

Rakennusyhtiöiden hyvää tuloskehitystä on viime vuosina tukenut etenkin asuntogryndauksen ja ylipäätään perustajaurakoinnin kasvu. Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat edelleen korkealla ja muuttoliikettä riittää.

- Kysyntä on edelleen pysynyt hyvänä ja kotitalouksilla on ostovoimaa. Sekä kotitalouksien että yrityksien luottamus talouteen on erittäin vahva pitkälti matalien korkojen ansiosta. Yksityishenkilöiden ja perheiden talous on kunnossa, heillä on käytettävissä olevia pääomia ja investointihalukkuutta, Salo toteaa.

Asuntorakentamista hidastavia tekijöitä ovat sen sijaan kaavoitetun tonttimaan puute ja kiristyvä pula osaavasta työvoimasta.

- Ihan konkreettinen ongelma on tonttihintojen hirmuisen nopea nousu täällä pääkaupunkiseudulla ja kasvualueilla ylipäätänsä. Me alamme olla siinä tilanteessa, että myös resurssipula alkaa haitata. Työmaainsinööreistä on pulaa, työntekijöistä myös jonkin verran. Pula työnjohdosta huolestuttaa kuitenkin eniten, kertoo Terho Salo.

Sormaala odottaa, että alalle tuleekin jatkossa kohtuullisen paljon ulkomaista työvoimaa.

- Pitkällä aikavälillä se on hyväkin asia, hän muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää