Valikko

Halosen toinen kausi lupaa jatkuvuutta

Presidentti Tarja Halonen aloittaa keskiviikkona uuden kuusivuotiskautensa. Juhlallisuudet alkavat puolilta päivin, kun tasavallan presidentti antaa perustuslaissa säädetyn juhlallisen vakuutuksen eduskunnan täysistunnossa. Sen jälkeen puhemies Paavo Lipponen esittää eduskunnan tervehdyksen tasavallan presidentille, joka puolestaan pitää puheen eduskunnalle.

Tutkijat eivät usko presidentin linjan juuri muuttuvan

Politiikan tutkijat eivät usko Halosen linjan juuri muuttuvan toisen kauden aikana. Presidentin toiminnassa korostuu jatkuvuus, arvioivat valtio-opin professori Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta ja Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki STT:lle.

Kumpikin tutkija huomauttaa, että Halonen puolusti vaalikampanjassaan pitkälti samoja teemoja, joita korosti myös edellisen kautensa ajan. Sekin viittaa siihen, että yllätyksiä ei ole luvassa.

Valintansa jälkeen Halonen kertoi, että pyrkii jatkossa olemaan entistä vahvempi arvovaikuttaja. Monet odottavat Haloselta räväkämpiä kannanottoja, kun uudelleenvalintaa ei enää tarvitse varmistella.

- Tällaisia argumentteja on kuultu niin Suomessa kuin Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Käytännössä toinen kausi ei kuitenkaan koskaan ole tuonut päättäjän toimintaan sellaista radikaalistumista, mitä jotkut toivovat ja toiset pelkäävät, Patomäki toppuuttelee.

Hän lisää, että Halonen on tähän asti tehnyt hyvin selväksi, että hänen kannanottonsa pyritään saattamaan sekä sisällöltään että muodoltaan yhdenmukaisiksi hallituksen kannanottojen kanssa. Tämä tuskin muuttuu, vaikka SDP jäisi oppositioon.

Paloheimo puolestaan arvioi, että jos vaalien jälkeinen hallitus on ohjelmallisesti kovin etäällä presidentin ajatuksista, se saattaa pistää "tiettyä sordiinoa" presidentin esiintymiseen. Muussa tapauksessa riskinä on hallituksen ja presidentin ajautuminen törmäyskurssille, mitä ei varmaankaan haluta.

Kansan odotukset ylimitoitettuja

Paloheimo uskoo, että presidenttiin kohdistuu nyt melko ristiriitaisia odotuksia.

- Sosiaalidemokraattisesti ajattelevat äänestäjät saattavat toivoa häneltä toisella kaudella hyvin "sosiaalidemokraattista" politiikkaa. Toisaalta monet varmaan haluavat presidentin toimivan kansallisen sovun rakentajana sen jälkeen kun vaaleissa mielipiteet jakautuivat kahtia, hän pohtii.

Yhteistä kansalaisten odotuksille on, että ne ovat reippaasti ylimitoitettuja presidentin valtaoikeuksin nähden. Tutkijat muistuttavat, että sisäpolitiikassa presidentillä ei enää juuri ole valtaa, vaan päätökset ovat hallituksen ja eduskunnan vastuulla.

- Presidentin valtaoikeuksien ulkopuolella on myös suurin osa Suomen kansainvälisistä sopimuksista, EU-politiikka mukaan lukien. Suurin presidentin vastuulle jäänyt kokonaisuus on globalisaatiopolitiikka, Patomäki huomauttaa.

- Siinäkin presidentin asemaa voi lähinnä käyttää jalustana taannoisen ILO-raportin kaltaisiin aloitteisiin. Se on arvojohtamista ikään kuin maailmanpolitiikan tasolla.

Turvallisuuspolitiikassakaan Patomäki ei odota presidentiltä yllätyksiä. Nato-jäsenyyttä tuskin haetaan, jos se on Halosesta kiinni.

- Hän on jättänyt auki mahdollisuuden, että on valmis harkitsemaan asiaa, jos maailmantilanne jollain odottamattomalla tavalla muuttuu, mutta ei ole täsmentänyt, millä tavalla maailman pitäisi muuttua, jotta se tulisi asialistalle.

Vastakaikua muualtakin kuin vasemmalta

Kotimaassa presidentti voi tutkijoiden mielestä tavoitella arvovaikuttajan roolia lähinnä kahdella tavalla: julkisissa esiintymisissään tai vaikuttamalla kansanedustajien ja hallituksen näkemyksiin.

- Presidentin näkemyksillä voi toki olla painoa esimerkiksi sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä, mutta kuinka paljon, se jää nähtäväksi, Patomäki arvioi.

Paloheimo puolestaan huomauttaa, että Halosen esille ottamat asiat - työttömyys, hyvinvointivaltio, uusköyhyys ja kansalaisten tasa-arvo - eivät ole Suomessa mitenkään leimallisesti vain vasemmiston teemoja.

- Suomi eroaa monista länsi-Euroopan maista sillä tavoin, että julkisvallan aktiivisuus hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä on vahvasti sisäistetty myös porvaripuolella. Halonen voi siis saada näkemyksilleen myönteistä vastakaikua myös sellaisten kansalaisten keskuudessa, jotka eivät koe olevansa mitenkään vasemmistolaisia, hän uskoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää