Sentera petrasi loppuvuonna

Tietojärjestelmätoimittaja Sentera petrasi sekä liikevaihtoaan että tulostaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Myös koko vuoden tulos kasvoi selvästi ja kannattavuus koheni. Yhtiö odottaa kasvun jatkuvan myös kuluvana vuonna.
Senteran tulos ennen veroja nousi loka-joulukuussa 0,79 miljoonaan euroon edellisvuoden 0,78 miljoonasta. Liikevaihto sen sijaan kasvoi lähes kolmanneksen toissavuodesta 7,9 miljoonaan euroon. Liiketulos oli 0,6 miljoonaa eli vajaat kahdeksan prosenttia liikevaihdosta.

Koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 20 prosenttia edellisvuodesta 27 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja yli kaksinkertaistui 3,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 1,5 miljoonasta. Osakekohtainen tulos kohosi 0,21 euroon vertailujakson 0,08 eurosta.

Osinkoa Senteran hallitus ehdottaa jaettavaksi 0,06 euroa osakkeelta.

Senteran kannattavuus koheni reippaasti viime vuonna. Sijoitetun pääoman tuotto oli 24,3 prosenttia, kun se edellisvuonna oli 14,8 prosenttia. Sen sijaan vakavaraisuus heikkeni hieman, kun omavaraisuusaste laski 69,6 prosentista 68,7 prosenttiin.

Orgaanista kasvua

Sentera pyrkii kuluvana vuonna kannattavaan kasvuun orgaanisesti ja yritysjärjestelyin kotimaassa ja lähialueilla.

– Meillä on hyvät asemat jatkaa valitsemallamme kasvun polulla niin orgaanisesti kuin yritysjärjestelyin. Kasvuun tarvitaan henkilöstön lisäksi taloudellisia resursseja; kasvustrategian kurinalainen noudattaminen kuitenkin mahdollistaa kannattavan kasvun myös jatkossa, toimitusjohtaja Markku Toivanen totesi.

Yhtiö ennakoi kannattavan kasvun jatkuvan myös kuluvan vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää