Curling-kiviä voitaisiin tuottaa myös Suomessa

Curling-buumin aallot yltävät myös suomalaiseen kiviteollisuuteen. Savitaipaleella toimiva Sorvikivi on saanut useita kyselyitä curling-kivien valmistuksen aloittamisesta. Yritys kuitenkin harkitsee varsinaisen tuotannon käynnistämistä. Yhtään curling-kiveä ei ole vielä tehty.

- Asia on vielä harkinnassa, mutta pienillä muutoksilla voisimme kiviä tuottaa, kertoo Kaarina Vainikka, toinen yrityksen perustajista.

Curling-kivien materiaaleiksi on mietitty Kurun harmaata graniittia ja musta diabaasia, jota saadaan mm. Varpaisjärveltä.

- Päätös riippuu siitä, millä hinnalla tuotannon pystyy tekemään ja kuka välittää milläkin hinnalla. Tämä on vähän arvoitus, Vainikka jatkaa.

Sorvikiven päätuotteita ovat vesikellot ja -pallot, joita tehdään neljän henkilön voimin. Vesipatjan päällä pyöriviä kivipalloja on mm. Tampereen ja Oulun kävelykatujen koristeena. Suurin osa yhtiön liikevaihdosta tulee viennistä.

Käytettynä 16 kiven curling-setti maksaa 4000 - 5000 euroa ja täysin uutena 6000 - 7000 euroa. Markkinoilla on kaksi toimijaa, toinen Skotlannissa ja toinen Kanadassa.

Suomen Curling-liiton puheenjohtajan Olli Rissasen mukaan markkinat ovat Euroopankin tasolla hyvin vaatimattomat.

Rissasen mukaan curling-kivien valmistus vaatii omaa erityisosaamista ja myös materiaalilta vaaditaan paljon. Ihan helposti markkinoille ei pääse. Hän kuitenkin odottaa mielenkiinnolla mahdollista kotimaista toimijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    9. 9

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää