Dellin Rollins: liikevaihto voi tuplautua

Dellin toimitusjohtaja Kevin Rollins uskoo yhtiön voivan lähes tuplata liikevaihtonsa sataan miljardiin dollariin, kun yhtiö laajentaa toimintaansa Aasiassa ja Euroopassa ja kasvattaa tallennus- ja palveluliiketoimintaansa.
Rollins kertoi uutistoimisto Reutersille, että liikevaihto on kasvatettavissa 80 - 100 miljardiin dollariin, muttei tarkentanut, missä ajassa tavoite on mahdollista saavuttaa.

Erityisen paljon Dell aikoo Rollinsin mukaan panostaa tietotekniikkapalvelu- ja tallennusliiketoimintansa kasvattamiseen. Dellin tavoitteena on kasvaa näillä aloilla kaksi kertaa nopeammin kuin markkinat.

Dell tavoittelee voimakasta kasvua myös matkamikromyynnillä. Viime vuonna Dellin matkamikrobisnes kasvoi 42 prosenttia, kertoi yhtiön matkamikro-, tulostus- ja näyttöyksikön johtaja Alex Gruzen Reutersille.

Dell keräsi viime vuonna 55,9 miljardin dollarin liikevaihdon, mutta kasvu oli joidenkin kuluttajatuotteiden hintojen alentamisen vuoksi analyytikoiden ennusteita heikompaa. Yhdysvaltojen ulkopuolelta tullut liikevaihto kasvoi kolmanneksen, kun taas Yhdysvaltain-liikevaihto jäi kymmenyksen kasvuun. EMEA-alueella ja Aasian ja Tyynenmeren alueilla kasvu ylsi viidennekseen.

Viime vuonna Rollins povasi, että Dell saavuttaisi 80 miljardin liikevaihdon vuonna 2008 tai 2009, mutta peräytyi ennusteestaan viime vuoden huhtikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    3. 3

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    10. 10

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää