Palkkatuki laajenemassa määräaikaisiin työsuhteisiin

Yrityksille suunnattuun palkkatukeen on tulossa lisää joustoa elokuussa. Tuoreen lakiesityksen mukaan tukea voisivat jatkossa saada myös ne, jotka tarjoavat määräaikaista työtä. Samalla kohennetaan työnhakijan mahdollisuutta matka-avustukseen ja tiukennetaan vaatimusta työnhakusuunnitelman toteuttamisesta.

Vuoden alusta käyttöön otettua palkkatukea joustavoitetaan. Jatkossa yritykselle voidaan myöntää palkkatukea työttömän työnhakijan palkkaamiseen myös määräaikaiseen työsuhteeseen. Tähän asti palkkatuen maksamiseksi on edellytetty pääsääntöisesti työsuhdetta, joka on alusta saakka pysyvä.

Palkkatukea uudistetaan myös niin, että työttömyysjaksot jäisivät entistä lyhyemmiksi. Työministeriön mukaan todennäköisyys työllistyä avoimille työmarkkinoille alenee voimakkaasti jo kolmen, mutta etenkin kuukauden työttömyysjakson jälkeen. Tästä syystä palkkatuen edellytyksenä on jatkossa vain kuuden kuukauden työttömyys, kun tähän asti tuen myöntämiseen on vaadittu vuoden työttömyysjaksoa.

Palkkatuki muodostuu kahdesta osasta, perustuesta ja lisäosasta. Vuonna 2006 perustuen suuruus on 23,50 euroa/päivä. Lisäosan suuruus vaihtelee tapauksittain työvoimatoimiston harkinnan mukaan.

Työnantaja hakee palkkatukea työvoimatoimistolta, jonka toimialueella työpaikka sijaitsee tai jonka työnhakijoita tuella on tarkoitus palkata. Työnhakija voi puolestaan omatoimisessa työnhaussaan hyödyntää työvoimatoimiston kirjoittamaa palkkatukiseteliä, joka kertoo työnantajan mahdollisuudesta saada tukea setelin haltijan palkkauskustannuksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää