Tecnomenin tulosparannus jatkui alkuvuonna

Viestintä- ja maksuratkaisuja teleoperaattoreille kehittävä Tecnomen onnistui parantamaan tulostaan edelleen tammi-maaliskuussa. Liikevaihto kasvoi viidenneksellä. Myös koko tämän vuoden näkymät ovat myönteiset.
Tecnomenin tulos ennen veroja ylsi 0,3 miljoonaan euroon, kun viime vuoden tammi-maaliskuussa oltiin 0,2 miljoonaa euroa tappiolla. Osakekohtainen tulos parani 0,01 euron tappiolta nollille.

Liikevoittoa kertyi 0,4 miljoonaa euroa, kun vertailujaksolla liiketappio oli 0,3 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi 21 prosenttia eli 12,6 miljoonasta eurosta 15,2 miljoonaan euroon. Liikevaihdosta jo yli puolet tuli Amerikasta.

Kassavirran miinusmerkki kuitenkin piteni. Se oli 5,3 miljoonaa euroa negatiivinen, kun vertailujaksolla oltiin -1,7 miljoonassa eurossa.

Yhtiö luonnehtii rahoitusasemaansa kuitenkin 27,8 miljoonan euron kassavaroin hyväksi. Omavaraisuusaste laski 87,3 prosentista 84,1 prosenttiin.

Yhtiön tilauskanta oli kauden lopussa 21,3 miljoonaa euroa, kun se vertailujaksolla oli 19,4 miljoonaa euroa. Amerikan osuus tilauskannasta oli 51,5 prosenttia.

Tecnomenin mukaan operaattorit jatkoivat ensimmäisellä neljänneksellä investointejaan etenkin kasvumarkkinoilla, kuten Latinalaisessa Amerikassa. Uuden sukupolven viestintäjärjestelmien kysyntä jatkoi kasvuaan erityisesti Länsi-Euroopassa ja Aasiassa.

Tavoitteena on liikevaihdon kasvu ja hyvän kannattavuuden säilyttäminen tänä vuonna. Katsauksen mukaan liikevaihdon ja liiketuloksen odotetaankin paranevan tänä vuonna viime vuodesta. Ensimmäisen vuosipuoliskon tulokseen vaikuttavat kuitenkin merkittävimmän asiakasprojektin kustannukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää