Valikko

F-Secure teki tulosyllätyksen

Tietoturvayhtiö F-Securen tulos koheni tammi-maaliskuussa edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tulos ylitti markkinaodotukset. Liikevaihto kasvoi 41 prosenttia.
Yhtiön tammi-maaliskuun tulos ennen veroja oli 3,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin jäi 1,2 miljoonaan euroon.

Uutistoimisto Startelin keräämän analyytikkoennusteen mukaan yhtiöltä odotettiin keskimäärin 2,5 miljoonan euron tulosta.

Liiketulos ylsi 2,9 miljoonaan euroon, kun se viime vuoden tammi-maaliskuussa oli 0,8 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,01 euroa eli sama kuin vuosi sitten.

Liikevaihtoa kertyi 18,8 miljoonaa euroa, kun vuoden 2005 ensimmäisellä neljänneksellä oltiin 13,3 miljoonassa eurossa. Yhtiön kuluttajaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 80 prosenttia.

Liiketoiminnan kasvu oli vakaata kaikilla alueilla, F-Secure toteaa tulostiedotteessaan.

F-Secure solmi ensimmäisellä neljänneksellä sadannen palveluntarjoajapartnerisopimuksensa. Salausliiketoiminnasta luopuminen on edennyt ilmoitetun mukaisesti eikä F-Secure enää raportoi salaustuotteiden liikevaihtoa erikseen.

Kuluvalle vuodelle F-Securen tavoitteena on vajaan 20 prosentin liikevoittoprosentti. Ensimmäisellä neljänneksellä liiketulos oli 15,7 prosenttia liikevaihdosta.

Vuoden jälkipuoliskon ennakoidaan olevan ensimmäistä vahvempi. Toisella vuosineljänneksellä F-Secure arvioi liikevaihtonsa olevan 18-20 miljoonaa euroa ja kustannustason noin 15 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää