S-ryhmällä kova myyntikiri



Päivittäistavarakaupassa Keskon ohi ykköseksi nousseen S-ryhmän myyntivauhti on pitänyt myös alkuvuonna. Se ilmoittaa kotimaan myynnin kasvuksi 9,5 prosenttia, mikä ylittää selvästi yleisen markkinakehityksen.

S-ryhmän vähittäismyynti oli tammi-maaliskuussa lähes 2,1 miljardia euroa, jossa oli lisäystä viime vuoden vastaavaan 10,2 prosenttia.

S-ryhmän osuuskaupat ovat saaneet alkuvuonna yli 27 000 uutta asiakasomistajaa. Maaliskuun lopussa jäseniä oli yli1,5 miljoonaa.

S-ryhmän kotimaan päivittäistavarakaupan myynti oli lähes 1,1 miljardia euroa. Ryhmän kotimaan marketkauppa, johon sisältyy Prismojen, S-marketien sekä Sale- ja Alepa-yksiköiden päivittäis- ja käyttötavaramyynti, kasvoi tammi-maaliskuussa 9,9 prosenttia.

ABC-liikennemyymälöiden ja poltonestekaupan myynti kasvoi 18,2 prosenttia.

Baltian myynti oli alkuvuonna 37,6 miljoonaa euroa, jossa on kasvua noin neljännes. Baltian päivittäistavarakaupan myynti oli 18,7 miljoonaa euroa ja siinä oli lisäystä 43 prosenttia.

SOK-yhtymän liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 1,2 miljardia euroa, jossa oli nousua viime vuoteen yli kolmannes.

Pääjohtaja Kari Neilimon mukaan hyvien lukujen taustalla ovat asiakasomistajat, jotka ovat keskittäneet ostojaan yhä enemmän S-ryhmän palvelupisteisiin. Poikkeus on autokauppa, joka ei ole pysynyt alan kasvun mukana.

S-ryhmän toimipaikkoja oli Suomessa 1 404 maaliskuun lopussa. Tämän lisäksi Baltiassa on 10 toimipaikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää