Ex-toimitusjohtaja:TJ Groupista jäi hyvä maku

TJ Groupin ja Key Partnersin entinen toimitusjohtaja Anneli Koivunen vakuuttaa, että hänelle jäi hyvä maku TJ Groupista. Neljä vuotta yhtiössä oli opettavaista aikaa, jolloin sai tehdä monipuolisesti erilaisia asioita.

- Piti kasvattaa yhtiötä, laittaa asioita kuntoon. Tuli yllättäviä käänteitä, mistä myös pidin. Olihan se aivan toista kuin olisi ollut sellaisessa yhtiössä, joka on kuin seisovassa vedessä, sanoo Koivunen.

Hän jätti viime marraskuussa yhtiön myrskyisten vaiheiden jälkeen.

Koivusen piti ostaa konsernin tytäryhtiö Key Partners, joka oli hänen silmäterä ja luomus. Ennen TJ Groupia Koivunen käänsi Key Partnersin toimitusjohtajana yrityksen liiketappiosta voitolle.

Tytäryhtiö meni kuitenkin Koivusen nenän alta, kun TJ Groupin johto myi yhtiön ulkopuoliselle. Koivunen putosi tyhjän päälle.

- Kyllähän silloin oli luopumisen tuskaa ja aikaa meni asian sulatteluun. Mutta no hätä. Jonkun asian loppu on toisen alku.

Hän sanoo panneensa ilahtuneena merkille, että liikkeenjohtamisosaamiselle on kysyntää. Hän on saanut yhteydenottoja laidasta laitaan, muun muassa vanhoilta asiakkailta ja start-up -yrityksiltä.

- Olen ryhtynyt jeesaamaan nuoria kasvuhakuisia yrityksiä. Parhaillaan työn alla on erään kuvankäsittelyinnovaation tehneet yrityksen liiketoimintasuunnitelma. Suomessa on paljon hyvää tuotekehitystyötä ja teknisiä innovaatioita. Hyvä tuote ei kuitenkaan riitä, jos yritykseltä puuttuvat liikkeenjohdon taidot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Lakimiesten kuukausipalkka kohosi 5480 euroon – aloittelijan keskipalkka 3950 euroa

    8. 8

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    9. 9

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    10. 10

      Euroalueen kuluttajahinnat nopeimmassa nousussa kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää