Valikko

Beatles hävisi oikeustaistelun Applea vastaan

Rock-legenda Beatles on hävinnyt oikeustaistelun yhdysvaltalaista tietokonevalmistajaa Apple Computersia vastaan. Lontoolaisen tuomioistuimen mukaan tietokonevalmistaja Apple saa käyttää tuotemerkkiään iTunes-musiikkikaupassa, kertoo BBC.

Beatlesin vuonna 1968 perustaman Apple Corps vei riidan oikeuteen, koska sen mielestä tietokonevalmistaja on rikkonut yhtiöiden tekemää sopimusta ja lähtenyt iTunes-musiikkikaupallaan mukaan musiikkikauppaan.

Beatles perusti Apple Corpsin aikanaan verotussyistä. Yhtiöllä on ollut useita tytäryhtiöitä eri aloilla, mutta toiminta keskityy nykyisin Beatlesiin liittyvien tuotteiden lisensointiin ja oikeuksien hallinnointiin.

Kaksi Applea ovat kohdanneet oikeudessa kaksi kertaa aiemminkin. Vuonna 1980 yhtiöistä nuorempi Apple Computer maksoi 80 000 dollarin korvauksen alkuperäisen Applen nimen käyttämisestä ja sitoutui pysyttelemään musiikkibisneksen ulkopuolella.

Toinen käräjöinti päättyi vuonna 1991 yli 26 miljoonan dollarin korvauksiin ja sopimukseen, jonka mukaan Apple ei jakele tai myy fyysisiä musiikkitallenteita. 1990-luvun kiista sai alkunsa Macintosh-koneiden musiikkiohjelmista.

Beatles-yhtiö jätti uusimman kanteensa vuonna 2003 Applen tuottua markkinoille iTunes-verkkokaupan ja iPod-soittimen.

Apple Computerin mielestä vuoden 1991 sopimus sallii iTunesin tapaisen tiedostokaupan. Levy-yhtiön mielestä kyse on taas sopimuksessa kielletystä musiikkikaupasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää