Valikko

Ict-alalla myönteiset tulevaisuudennäkymät

Tietoliikenne- ja telekommunikaatioalojen yritykset kautta maailman odottavat tulojensa kasvavan nopeasti kahden lähimmän vuoden aikana, ilmenee KPMG Internationalin ja Economist Intelligence Unitin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta.
Tutkimuksen nimi on Convergence Takes Hold - The Global Outlook for Informaton and Communications Technology Markets. Sitä varten selvitettiin yritysjohdon näkemyksiä tietoliikenne- ja telekommunikaatioalojen kasvunäkymistä.

Haastateltavina oli 144 teknologiayritysten ylimpään johtoon kuuluvaa henkilöä 30 maasta.

Isoja odotuksia

Tutkimukseen osallistuneista 51 prosenttia odottaa liikevaihtonsa kasvavan vähintään 25 prosentilla seuraavan kahden vuoden aikana. Yrityksensä taloudelliseen suorituskykyyn vaikuttavista tekijöistä 83 prosenttia vastaajista näki liikevaihdon kasvun tärkeimpänä yksittäisenä tekijänä lähitulevaisuudessa.

Vain 17 prosenttia uskoo, että myönteinen taloudellinen kehitys tulee olemaan seurausta entistä kustannustehokkaammasta toiminnasta.

- Laite- ja ohjelmistotoimittajat sekä palveluntarjoajat ovat tehneet valtavasti töitä saadakseen taseensa kuntoon, ja nyt heillä näyttää jälleen olevan mahdollisuus hyödyntää kasvua. Yritykset ovat nyt valmiita keskittymään keinoihin, joilla tuloja voidaan entisestään kasvattaa"?, toteaa KPMG:n globaalin Information, Communication and Entertainment –toimialan johtaja Gary Matuszak.

Painopisteet laajentamisessa

Tutkimustulosten mukaan tietoliikenneyritykset ovat kasvua vauhdittaakseen
keskittymässä uusien tuotteiden ja palveluiden kehitykseen sekä uusasiakashankintaan.

Tutkituista yrityksistä 51 prosenttia ilmoitti painopisteekseen asiakaspohjan
laajentamisen, 42 prosenttia uusien tuotteiden ja palveluiden kehityksen ja 28 prosenttia erikoistumisen ydintuotteidensa ja -palveluidensa vahvuuksiin.

Eniten kasvua ja lupaavimmat markkinat on luvassa Aasiassa, jossa markkinoiden valtava koko houkuttelee it-alan yrityksiä etsimään paitsi ulkoistusmahdollisuuksia ja pätevää T&K-henkilöstöä myös uusia asiakkaita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää