Siilasmaa haluaa kasvuyhtiöille uuden pörssilistan

F-Securen toimitusjohtajan ja perustajan Risto Siilasmaan mielestä Suomessa tarvitaan erillinen pörssilista pienille kasvuyhtiöille. Malliksi kelpaisi Lontoon pörssin AIM-teknologialista.

- AIM rohkaisisi yrittäjiä kasvattamaan liiketoimintaa, sillä se tarjoaisi rahoitusta perinteistä pörssilistautumista kevyemmällä prosessilla, Siilasmaa huomauttaa.

AIM-lista lähettäisi hänen mukaansa myös yrittäjille selkeän viestin, että valtio tukee kasvuyrittäjyyttä.

- Samalla sijoittajille viestitään kasvuyrityksiin sijoittamisen kansallista merkitystä ja tarjotaan riskisijoittajille yksi uusi irtautumisvaihtoehto.

Kasvuyhtölista voisi antaa sijoittajille myös merkittäviä veroetuja.

-- Esimerkiksi yksityishenkilön yli kahden vuoden sijoituksen arvonnoususta vain 25 prosenttia olisi verotettavaa tuloa. Sijoitukset voisivat olla myös vapaita perintöverosta, Tietoalojen liiton varapuheenjohtaja Siilasmaa visioi.

Lontoon pörssin AIM-markkinapaikka (Alternative Investment Market) on suunnattu kasvuyrityksille. Sinne on listattuna yli 1 000 yhtiötä maailmanlaajuisesti.

Siilasmaan toiveista on osa jo toteutumassa, sillä Pohjoismainen pörssiyhtiö OMX käynnistää kesäkuussa Ruotsissa pörssin ulkopuolisen vaihtoehtoisen First North-markkinapaikan, joka otettiin käyttöön Tanskassa jo viime vuonna.

First Northin vaatimukset yhtiöille eivät ole yhtä tiukat kuin varsinaisessa pörssissä. Sen on tarkoitus tarjota pienille ja kasvaville yhtiöille pääsy pohjoismaisille ja kansainvälisille rahoitusmarkkinoille.

Myöhemmin First North on tarkoitus ottaa käyttöön myös Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    4. 4

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Kreikka-neuvottelut jatkuvat – ”Luottamus on ollut palautumassa”

    8. 8

      Le Pen haluaa murskata euron – tällainen on hänen suunnitelmansa

    9. 9

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää