Valikko

Finpro pystyttää aluekeskuksia Suomeen

Suomalaisyritysten kansainvälistymistä edistävä Finpro perustaa Suomeen uusia aluekeskuksia. Tampereen keskus aloittaa toimintansa syksyllä. Itä-, Länsi- ja Keski-Suomi saavat omat alueyksikkönsä viimeistään ensi vuoden alussa.

TE-keskusten yhteyteen perustettavien omien aluekeskusten kautta Finpron toimitusjohtaja Jorma Turunen uskoo pystyttävän kaivamaan esiin pk-sektorilla piilevät kasvuyritykset, joilla on hyvät mahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla.

- TE-keskusten tehtävä on olla keskittynyt perusneuvontaan ja rahoittajan rooliin. Sparraajan rooliin tarvitaan syvempää kansainvälisen kaupan asiantuntemusta. Juuri siltä osin Finpro voi vahvistaa maakunnallista osaamista, Turunen sanoo.

Finpron toimitusjohtaja laskee tälle vuodelle seuloutuvan 400 uutta kasvuyritystä, joista hän arvioi puolella olevan suoraan mahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla.

Ensimmäinen Finpron alueyksikkö on toiminut Oulun Technopoliksen yhteydessä jo muutaman vuoden. Tänä aikana pääasiassa teknologiayritysten keskuudesta on löytynyt kymmeniä kansainvälisille markkinoille suuntautuneita kasvuyrityksiä. Samanlaista tulosta Turunen odottaa muiltakin aluekeskuksilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    6. 6

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää