Valikko

Kuntaliitosten avustukset loppuvat vuonna 2013 kokonaan

Kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) hoputtaa yhdistymistä harkitsevia kuntia liittymään yhteen mahdollisimman nopeasti, nyt tai viimeistään vuonna 2009, sillä sitten kuntaliitoksiin myönnetyt porkkanarahat putoavat selvästi. Vuoden 2013 jälkeen yhdistymisellä ei tienaa enää senttiäkään.

Mannisen mukaan vuosina 2008 ja 2009 yhtyvät kunnat voivat saada puitelain sallimat kuntaliitosavustukset kaksinkertaisina.

- Jos syntyy yli 20 000 asukkaan kunta ja siinä on kuudesta seitsemään kuntaa mukana, tällöin voisi päästä nykyisiin, enimmillään noin 8,4 miljoonan euron tukisummiin, vähän ylikin, Manninen sanoo.

Sen jälkeen rahahanat väännetään pienemmälle.

- Yleisesti ottaen porkkanarahat alenevat tämänhetkisestä. Ja vuonna 2013 tapahtuvat kuntaliitokset olisivat viimeiset, jotka saavat tätä rahoitusta. Sen jälkeen rahoitus lakkaa.

Mannisen viesti kuntakentälle on, että yhdistymiset on järkevämpää tehdä ennemmin kuin myöhemmin.

Hallituspuolueet ovat vääntäneet pitkään kättä kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Perusajatus on muovata rakenteet riittävän vahvoiksi, jotta kunnat voivat tarjota tarvittavat palvelut eläköityvälle väestölle supistuvalla työvoimalla.

Sdp on pitkin matkaa pitänyt olennaisimpana asiana kuntakoon suurentamista vaikka väkipakolla.

Keskusta on painottanut palveluiden järjestämistä yli kuntarajojen ja vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Manninen kehaisee, että jo nyt kuntaliitoksista on tehty päätös 59 kunnassa, ja tämä kaikki vapaaehtoisesti.

- Uskon, että lähivuosina vastaavia päätöksiä tehdään tätäkin useammassa kunnassa.

Mannisesta kunnille ei ole syytä asettaa mitään yleispätevää väestömäärää.

- Eikä siellä neuvotteluissa kukaan pakkoliitoksia edes tosissaan esittänyt, hän tokaisee.

Sirpaloituneeseen kuntakenttään tarvitaan Mannisen mukaan ilman muuta yhteistoiminta-alueita palveluiden järjestämiseksi.

- Mutta minkä kokoisia ja mitä kaikkia tehtäviä niille siirretään, siitä ovat neuvottelut vielä kesken.

Mannisen mielestä kansanterveystyön hallinnollisen toiminta-alueen minimiraja voisi hyvin olla 20 000 ihmistä, ja niiden määrän voisi karsia nykyisestä lähes kahdestasadasta muutamaan kymmeneen, jos tehtävä annettaisiin pääsääntöisesti sairaanhoitopiireille.

- Hallinnollisen yksikön asukasraja monien palveluiden osalta voisi olla sitä suurempikin siellä, missä se suinkin on mahdollista.

Manninen puoltaa kolmiportaista mallia, jossa olisi kuntataso, sairaanhoitopiiritaso ja valtakunnallinen taso. Hän vielä huomauttaa, että sairaanhoitopiirit noudattelevat aika lailla maakuntajakoa.

Pessimistit ovat epäilleet koko kuntauudistuksen syntyä. Nyt kuitenkin noin puolet kuntapuitelain pykälistä on ähelletty kasaan, ja tiistaina työ jatkuu.

Mannisen mukaan ruotsinkielisten kuntien, saamelaisalueiden sekä harvaanasuttujen alueiden asema on turvattu poikkeuspykälin.

Kuntien alijäämiä on pyritty suitsimaan vuodesta 2001 kuntalain säädöksin huonolla menestyksellä. Lain voimassaolon aikana alijäämien kattamisvelvoitteesta on lipsunut 133-205 kuntaa, joista 20-30 kuntaa on vaikeasti alijäämäisiä.

Näissä kunnissa toteuttamiskelpoisia tervehdyttämisohjelmia ei ole tehty, vaikka kuntalain perustelut ovat sitä edellyttäneet.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan kuntalainmuutos, jossa talouden tervehdyttämisvelvoite nostetaan perusteluista pykäliin. Laki edellyttää yksityiskohtaisen toimenpideohjelman laatimista alijäämän kattamiseksi ja kuntapäättäjiä vastuuseen velvoitteen laiminlyönnistä. Laki muistuttaa, että kunnanhallitus ja kunnanjohtaja toimivat virkavastuulla.

Toimenpideohjelman realistisuutta arvioisi kunnan tarkastuslautakunta.

- Jos alijäämien kattamisessa ei riittävästi edetä, se johtaa käytännössä siihen, että vastuuvapautta ei voida myöntää, Manninen toteaa.

Valtioneuvoston mahdollisuuksia kaitsea ongelmakuntia mietitään nyt puitelain valmistelun yhteydessä. Mannisen mukaan toimivaltakysymys on vielä osin auki.

Hänen mukaansa yhtenä vaihtoehtona on nykylainsäädännön sallima käytäntö, että sisäasiainministeriö asettaisi selvityshenkilön tai vaihtoehtoisesti kolmen hengen työryhmän miettimään, miten rahattomissa kunnissa palvelut turvataan kansalaisille.

Kiristysruuvi ongelmakunnille on harkinnanvaraisten avustusten leikkaaminen, mikäli kunta ei nelivuotiskaudelle saa rustatuksi järjellistä ohjelmaa taloutensa tasapainottamiseksi.

- Jos mitään ei kunnan puolelta tapahdu, niin eihän niitä avustuksia tietenkään voida jatkossa jakaa.

Valmisteilla oleva kuntien puitelaki antaa kunnille ensi vuoden syyskuulle asti aikaa arvioida väestökehityksensä ja palvelutarpeeseensa. Samalla kuntien on arvioitava oma taloutensa ja laadittava suunnitelmat palveluittensa järjestämisestä.

Mannisen mukaan kuntien on arvioitava, minkä verran ne aikovat tuottaa itse palveluita ja paljonko turvautua ostoihin.

- Minusta on tärkeää yrityspohjan luomiseksi tietää, paljonko palveluille on kysyntää.

Eduskunnassa olevan kuntalain perusteluosassa hallitus arvioi, että talouden tasapainottamissäännökset todennäköisesti edellyttävät kuntien palvelurakenteiden uudistamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää